Salakavalasti noussut paino ja verenpaine herättivät: ”Liikunta on muuttanut elämän suunnan täysin”
”Valkoinen, vastasatanut lumi narskuu lenkkikenkieni alla. Hengitän askeleideni tahdissa, lämmin tunne valuu päästä varpaisiin. Muutama hikipisara kohoaa otsalle. Juoksun myötä minulle on avautunut täysin uudenlainen maailma. Takana on pitkä työpäivä, mutta nyt pääni on tyhjä. Keskityn seuraamaan tutun lenkkireittini silmissä vilistäviä maisemia.
Nuorena olin liikunnallinen, mutta lasteni syntymän jälkeen urheiluintoni hiipui. Työelämä ja ruuhkavuosista selviäminen veivät vuosiksi mennessään. Olen työskennellyt pitkään kansainvälisen yrityksen asiantuntijatehtävissä. Raskaan työpäivän jälkeen oli liiankin helppo asettautua sohvalle loikoilemaan ja katsomaan televisiota.
Viisi vuotta sitten havahduin, että minulle on kertynyt ikää ja vyötärölle kiloja. Myös verenpaineeni oli noussut hälyttävän korkealle. Oli muutoksen aika!
Ensimmäiseksi karsin valkoisten hiilihydraattien määrää ja lisäsin salaattia sekä kasviksia lautaselleni. Aloin syödä säännöllisesti viidesti päivässä.
Vähitellen lisäsin liikunnan määrää. Tein tunnin kävelylenkkejä useamman kerran viikossa. Kun peruskuntoni kasvoi, kaivoin sukset varaston perältä. Hangilla olin ollut edellisen kerran armeija-aikoina.
Kokeilemisen arvoinen hyvinvointietu
Muutama vuosi sitten ostin sijoitusasunnon ja lainaani liitettiin MyLife-henkilövakuutus. Halusin pienentää velkariskiä turvaamalla talouteni vakavan sairastumisen varalta. Jos sairastun vakavasti, saan kertakorvauksen ja voin käyttää summan mihin itse haluan.
Hieman myöhemmin huomasin sattumalta Nordean mainoksen vakuutukseen liitettävästä hyvinvointiedusta. Se tarkoittaa, että voin omalla aktiivisuudellani kasvattaa jopa 25 prosenttia suuremman vakuutusturvan samalla hinnalla.
Jos liikun päivittäin reippaasti noin puoli tuntia, saan vakuutusturvaani 15 prosentin korotuksen. Tunnin reipas liikunta korottaa vakuutusturvaani 25 prosenttia. Ensimmäisen sadan päivän jälkeen sain vakuutukseeni korotuksen, ja sen määrä riippuu aina edellisen sadan päivän aktiivisuudestani.
Liikun nykyään aktiivisesti, joten etu tuntui kokeilemisen arvoiselta. Latasin sovelluksen puhelimeeni ja olen jäänyt koukkuun. Seuraan pisteitäni joka viikko.
Talveni kuluvat hiihtäessä, mutta pitkään minulta puuttui kesäinen liikuntalaji. Viime kesänä aloin juosta. Lenkit pitenivät pikkuhiljaa. Muistan, kun pystyin juoksemaan monta kilometriä kävelemättä välillä. Mikä mahtava ja euforinen tunne! Nyt liikun lähes joka päivä: juoksen, hiihdän, kävelen ja käyn kuntosalilla.
Tyypillinen juoksulenkkini on 6–10 kilometriä, viikonloppuisin juoksen pidempiä lenkkejä. Kuntosalilla käyn muutaman kerran viikossa ja minulla on ammattilaisen laatima, juoksuharrastusta tukeva, jalkoihin ja ylävartaloon keskittyvä lihaskunto-ohjelma.
Liikun niin paljon, että hyvinvointiedun 25 prosentin vakuutuskorotus täyttyy kohdallani helposti. Samalla seuraan sovelluksesta liikuntamääriäni. Välillä huomaan, että on lepopäivän paikka.
Liikunta lisää terveyttä ja mielihyvää
Olen huomannut, että liikunta pitää aineenvaihduntani käynnissä ja pudotetut kilot aisoissa. Kun arjen peruspaletti on kunnossa, satunnaiset herkuttelut eivät tuloksia kaada. Liikunnan aloittamisen jälkeen kaikki veriarvoni ovat parantuneet. Kolesterolini on laskenut ja verenpaineeni on hyvä.
Myös puolisoni on liikunnallinen. Käymme yhdessä hiihtämässä, salilla ja kävelylenkeillä. Yhteisten liikuntatuokioiden aikana on mukava vaihtaa viikon kuulumiset. Rupattelemme siitä, miten töissä sujuu, mitä syömme seuraavalla viikolla ja kumpi hoitaa ruokaostokset.
Lauantaiaamut olen kuitenkin varannut vain itselleni. Nautin, kun saan ajaa rauhassa aamuvarhaisella kuntosalilleni Tampereen tyhjien katujen läpi. Tunnelma on taianomainen: seesteinen ja pysähtynyt.
En olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että liikunta voi muuttaa elämäni suunnan täysin. Kehoni ja mieleni ovat balanssissa. En ole mikään bodari, mutta hartiani ovat ryhdikkäämmät ja rasvan tilalle on kasvanut lihasmassaa. Kannattelen kroppaani kunnialla. Tämän elämäntavan aion pitää!”