1. Mitä minun pitäisi tehdä kun talousnäkymät ovat epävarmat? Kannattaako sijoittamista jatkaa?
Talousuutiset ovat viime aikoina huolestuttaneet monia. Markkinat ovat reagoineet poikkeuksellisiin aikoihin, ja pörssikurssit ovat heilahdelleet tai laskeneet. Samaan aikaan korkojen nousu on saattanut heikentää korkosijoitusten tuottoa lyhyellä aikavälillä. Epävarmassa markkinatilanteessa voi olla perusteltua pitää pankkitilillä tavallista hieman enemmän varoja. Puskureista yli jääviä säästöjä kannattaa kuitenkin edelleen sijoittaa oman sijoitussuunnitelman mukaan.
Pitkän aikavälin kokemus on, että levottomien aikojen jälkeen kurssit kääntyvät taas nousuun. Siksi kannattaa pysähtyä miettimään, mikä oli alun perin sijoitustesi tarkoitus. Suosittelemme ajattelemaan sijoituksia pitkällä aikavälillä, mikä tarkoittaa yleensä yli kolmea vuotta. Lyhyellä aikavälillä säästäminen säästötilille, esim. JoustoTalletus-tilille, on hyvä tapa kerryttää varakassaa yllättävien tilanteiden varalle.
2. Entä jos tulee taantuma, miten siihen pitäisi varautua?
Jos säästöille ei ole pikaista tarvetta, kannattaa pitää pää kylmänä ja jatkaa sijoittamista entiseen tapaan. Paras neuvo on sijoitussuunnitelmassa pysyminen ja tarpeettomien myyntien välttäminen. Historiasta olemme oppineet, että pitkällä aikavälillä kurssit kääntyvät taas nousuun, ja käännettä on mahdotonta ennakoida etukäteen.
- Jos rahaa säästämiseen ei liikene yhtä paljon kuin aiemmin, voit säätää kuukausisäästöäsi alemmaksi ja nostaa sitä, kun taloutesi tasapainottuu.
- Jos tarvitset osan rahoista lyhyellä aikavälillä, kannattaa myynnit tehdä järjestelmällisesti eri ajankohtina. Näin saadaan todennäköisemmin parempi keskimääräinen myyntihinta kuin kertamyynnistä.
- Koeta välttää sijoitusten myymistä paniikin vallitessa, kun kurssit ovat alimmillaan.
Lue lisää miksi sijoitussuunnitelman noudattaminen kannattaa.
3. Minulla ei vielä ole sijoituksia, olisiko nyt hyvä hetki aloittaa esimerkiksi rahastosäästäminen?
Kuukausisäästäminen kannattaa myös epävarmoina aikoina. Sen suurin hyöty on ajallinen hajautus. Tekemällä rahastosijoituksia pitkäjänteisesti ja tasaisesti kuukausittain tasaat markkinaheilahtelujen vaikutuksia eikä sinun tarvitse miettiä ajoitusta. Kurssien noustessa saat enemmän tuottoa ja kurssien laskiessa hyödyt siitä, että voit ostaa rahasto-osuuksia halvemmalla, vaikka sijoitustesi arvo silloin laskee.
Kuukausisäästämällä hyödynnät myös korkoa korolle -ilmiötä. Sen ansiosta alkuperäisen säästösumman lisäksi myös säästöjen ja sijoitusten tuotot kasvavat korkoa, ja säästösi karttuvat ikään kuin itsekseen. Lue lisää miten pääset aloittamaan kuukausisäästämisen.
4. Voinko pitää taukoa kuukausisäästämisestä?
Epävarmuuden vallitessa saatat haluta pitää taukoa kuukausisäästämisessä. Ongelmana on se, että osakemarkkinoilla käänne parempaan saattaa olla voimakas ja tapahtua yllättäen. Ympäröivä uutisvirta ei välttämättä ole edes muuttunut oleellisesti myönteisemmäksi. On luonnollista haluta ostaa, kun kurssit ovat pohjalukemissa, mutta on mahdotonta tietää, milloin pohja on saavutettu. Jos sen sijaan jatkat kuukausisäästämistä tavalliseen tapaan, olet hyvin varautunut siihen, että markkinat lähtevät nousuun. Kurssien noustessa saat enemmän tuottoa ja kurssien laskiessa hyödyt siitä, että voit ostaa rahasto-osuuksia halvemmalla.
- Jos rahaa säästämiseen ei liikene yhtä paljon kuin aiemmin, voit säätää kuukausisäästöäsi alemmaksi ja nostaa sitä, kun taloutesi tasapainottuu.
5. Onko olemassa riski, että menetän kaikki säästöni?
Pörssikurssien heilahdellessa näkyy erityisen selvästi, miksi sijoitukset on aina tärkeää hajauttaa. Etukäteen on vaikea tietää, mitkä toimialat reagoivat herkimmin levottomuuteen. Kun salkku on hyvin hajautettu, on epätodennäköistä menettää kaikki sijoitukset.
Hyvin hajautettu salkku sisältää sijoittajan riskinsietokyvyn mukaisesti eri omaisuuslajeja (esim. osakkeita, korkosijoituksia jne.), ja eri omaisuuslajien sisällä sijoitukset on edelleen hajautettu eri toimialoille ja maantieteellisille alueille. Myös säännöllinen säästäminen pienentää riskiä ajallisen hajauttamisen kautta (ks. vastaukset 3 ja 4). Historiallisesti tarkasteltuna pörssi on aina lähtenyt uudelleen nousuun, vaikka se onkin joskus vienyt aikaa. Lue lisää miksi on tärkeää hajauttaa sijoituksesi.
6. Voinko vähentää sijoitusteni riskiä tilapäisesti?
Jos markkinoiden heilahtelut vievät yöunesi, sijoitustesi riski on todennäköisesti hieman liian suuri, ja voi olla perusteltua vaihtaa riskipitoiset sijoituskohteet vähäriskisempiin. Jos haluat myydä sijoituksesi tai vähentää riskiä, kannattaa myydä omaisuuseriä eri ajankohtina riskien hajauttamiseksi. Vastaavasti kun haluat tehdä sijoituksia markkinoilla, ne kannattaa tehdä eri ajankohtina, jotta riski on hajautettu mahdollisimman hyvin.
7. Jos myyn sijoituksiani epävarmoina aikoina, voinko ostaa niitä uudelleen myöhemmin?
Voit, mutta on mahdollista, että menetät siinä tulevia tuottoja. Tärkeintä on pitää pää kylmänä. Jos annat tunteiden ohjata toimintaasi, käy helposti niin, että myyt sijoituksesi paniikin vallitessa, kun markkinat ovat jo laskeneet, ja ostat silloin, kun optimismi on vallalla käänteen jo tapahduttua. Riskinä siis on, että päädyt myymään halvalla ja ostamaan takaisin kalliilla.
Vanha totuus on, että sijoitusten arvon heilahdellessa mahdollinen tappio tulee todeksi vasta omistuksia lunastettaessa. On hyvä ajatella myös veroseuraamuksia. Sijoitusten myynnistä tulee joko luovutusvoittoja tai -tappioita, ja voitoista maksetaan myyntivoiton vero (30 prosenttia 30 000 euroon asti ja sen ylittävältä osalta 34 prosenttia vuonna 2022).
+ Mistä saan ajankohtaista tietoa siitä mitä markkinoilla tapahtuu?
Lue viikoittain päivittyvät ajankohtaiset tiedot markkinatilanteesta ja ilmoittaudu webinaareihimme sivulta nordea.fi/markkinatilanne.