Videolla käydään lyhyesti läpi, miksi kannattaa säästää, mistä lähteä liikkeelle ja miten voit rakentaa itsellesi sijoitussuunitelman.
Videon pituus 90 sekuntia.
Mihin säästät ja mitä unelmia sinulla on?
Säästäminen ja unelmointi kulkevat yleensä käsi kädessä. Jokainen meistä haaveilee jostain. Mitä varten sinä olisit valmis säästämään pienen siivun tuloistasi?
Vakuutukset ovat pahan päivän varalle ja säästöt unelmien ja hyvien päivien varalle. Säästä siis osa varoistasi sitä varten, mistä unelmoit ja mikä saa sinut hymyilemään.
Sijoittamalla rahastoon voit olla jo askeleen lähempänä tavoitteitasi ja unelmiasi, varsinkin jos säästät säännöllisesti pidempään.
Kokeile digitaalista sijoitusneuvoja Noraa tai Rahastovalitsinta – tai vaikka molempia
Kuukausisäästämisen aloittaminen ei vaadi suurta pesämunaa, sillä voit aloittaa rahastosäästämisen jo kymmenellä eurolla kuukaudessa. Säästösummaa voi vaihdella oman tilanteen mukaan.
Voit automatisoida kuukausittain menevän summan, jolloin se tuntuu lähinnä kululta muiden joukossa. Tärkeintä on aloittaminen, jonka digitaalinen sijoitusneuvojamme Nora ja Rahastovalitsin on tehnyt erittäin helpoksi ja vaivattomaksi – kokeile vaikka.
Kokeile digitaalista sijoitusneuvojaa

Digitaalisen sijoitusneuvojamme Noran avulla saat sinulle sopivan sunnitelman ja rahaston. Noran kokeileminen on helppoa ja maksutonta, eikä se sido sinua mihinkään. Ensin saat suosituksen ja sinä päätät, haluatko aloittaa säästämisen. Alkuun pääset jo muutamassa minuutissa ja kympillä kuussa.
Tutustu rahastovalitsimeen

Rahastovalitsin sopii sinulle, kun tiedät oman sijoitusprofiilisi. Sen avulla luot hajautetun rahastosalkun, johon valitaan sinulle sopivat rahastot. Kokeileminen ei vaadi sijoittamisen aloittamista ja on täysin maksutonta.
Miksi kuukausisäästäminen rahastoon Nordeassa kannattaa?
Aloita helposti
- Kuukausisäästämisen aloittaminen rahastoon on yhtä helppoa ja nopeaa kuin suoratoistopalvelun aktivointi, mutta rahasi jäävät työskentelemään sinun unelmiesi puolesta.
- Suunnitelmamme auttaa sinua riskin hajauttamisessa, ja suosituksemme avulla saat sinulle sopivan ratkaisun.
Seuraa kehitystä
- Mobiili- ja verkkopankissa pystyt helposti seuraamaan rahastojen ja muiden säästöjesi kehitystä. Voit tarkistaa kuukausisäästöjen tilanteen helposti puhelimellasi missä ja milloin haluat.
- Rahastoihin säästäessä sinun ei tarvitse päivittäin seurata pörssin tapahtumia, vaan rahastoissa sijoituksia hoitaa sen oma salkunhoitaja.
Muokkaa säästöjäsi
- Voit muokata säästösummaasi, myydä säästöjäsi tai tehdä lisäsijoituksia mobiili- ja verkkopankissa. Kun myyt rahastoa, saat rahat tyypillisesti muutaman pankkipäivän kuluessa.
- Voit halutessasi pitää taukoa tai lopettaa kuukausisäästämisen milloin vain.
- Löydät lisätietoja rahastoista ja niiden tarkemmista ominaisuuksista mobiili- ja verkkopankista.
Etkö ole vielä asiakkaamme?
Jätä meille soittopyyntö, niin soitamme sinulle mahdollisimman pian.
Jätä soittopyyntöTärkeää tietoa sijoittamisesta
Näillä sivuilla annetut tiedot on tarkoitettu ainoastaan yleisiksi tuotetiedoiksi. Niitä ei tule pitää sijoitusneuvoina tai -suosituksina. Sijoitusten tuotto voi vaihdella ja pääoman voi jopa menettää. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Tutustu rahaston avaintietoesitteeseen ennen sijoituspäätöksen tekemistä.
Nuoret säästävät yhä enemmän rahastoihin – oletko mukana trendissä? Lue Nordea Fundsin artikkeli aiheesta.


