Ymmärsin, että minullekin voi tapahtua vakavia asioita
Pari vuotta sitten Saila Kurki, 29, toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja osti itselleen ensimmäisen oman kodin, valoisan päätyasunnon lapsuuden kotikulmilta läntisestä Helsingistä.
Oma asunto oli aina ollut Sailan tavoite. Pesämuna karttui vuosia ASP-tilillä, ja vakituisen työn saamisen jälkeen lainaan sitoutuminen ja unelman toteuttaminen oli taloudellisesti mahdollista.
Asunnon ostamisesta käynnistyi lopulta iso muutos Sailan elämässä.
– Ystävieni sairastumiset pysäyttivät ja saivat ajattelemaan, ettemme ole enää kuolemattomia. Mietin, miten selviän taloudellisesti, jos jotain sattuu. Nuorellekin ihmiselle voi tapahtua vakavia asioita.
Vakavan sairauden turva vapautti murehtimiselta
Sairastumiseen varautuminen ei ollut käynytkään Sailan mielessä ennen kuin asunnon hankinta ja hyppy uuteen elämänvaiheeseen oli ajankohtaista.
– Minulla oli Nordeassa tosi ihana lainaneuvottelija, joka ehdotti vakavan sairauden vakuutuksen ottamista. Hän tajusi elämäntilanteeni ja ymmärsi huoleni siitä, miten pärjäisin yksillä tuloilla, jos sairastuisin. Lisäturva vaikutti järkevältä sijoitukselta.
Saila koki, että vakuutus toisi taloudellista liikkumavaraa tilanteessa, jossa arkea kuormittavat rahaa isommat asiat. Vakuutusmaksu olisi pieni panostus siihen nähden, miten paljon henkistä vapautta se antaisi.
– Vakavan sairauden turva vapautti murehtimiselta. Minun ei tarvitse miettiä raha-asioita sitten, jos elämässä on muutakin ajateltavaa. Saan mielenrauhaa jo hyvin pienellä summalla kuussa.
Sailaa houkutteli myös ajatus siitä, että hän saisi itse päättää, mihin vakuutuskorvauksen käyttäisi.
– Rahoja ei ole pakko käyttää lainanlyhennyksiin tai arjen menoihin, vaan voin sijoittaa ne myös johonkin minua piristävään.
Hyvinvointiedun pelillisyys koukutti liikkumaan
Päätöksen vakuutuksen ottamisesta sinetöi lopulta siihen liittyvä ainutlaatuinen hyvinvointietu, joka palkitsee vakuutuksenottajan liikunnasta. Sen toimintaperiaate on yksinkertainen: mitä enemmän liikkuu, sitä paremman vakuutusturvan saa. Nordea palkitsee aktiivista liikkujaa korottamalla vakuutusturvaa jopa 25 prosenttia.
– Kaipasin elämääni lisää liikuntaa. Hyvinvointietu vaikutti hämmästyttävän hyvältä ja sen toimintaperiaate selkeältä. Kuulosti siltä, että se todella kannustaa liikkumaan enemmän.
Saila ei ollut aiemmin juuri innostunut liikunnasta satunnaista lenkkeilyä ja geokätköilyn harrastamista lukuun ottamatta. Omaa lajia ei ollut löytynyt, eikä urheilu siten motivoinut. Kiireinen työ täytti arjen, ja Sailasta tuntui, ettei aikaa omasta itsestä huolehtimiseen ollut helppo ottaa. Hyvinvointietu sai Sailan liikkeelle.
– Olen tällainen suorituskeskeinen millenniaali. Sovelluksen pelillisyys koukutti heti.
Hyvinvointietu perustuu ajatukseen siitä, että liikunnasta alkaa tulla terveysvaikutuksia, kun reippailee hengästyen 2,5 tuntia viikossa, kuten UKK-instituutti ohjeistaa.
Hyvinvointietuun kuuluva Nordea MyLife -sovellus seuraa liikunnan kestoa sekä tehoa ja muuttaa liikunnan aktiivisuuspisteiksi. Pisteiden myötä määräytyy mahdollinen vakuutusturvan korotus, joka voi olla 15 tai 25 prosenttia.
– Aluksi sovellus kannusti saamaan minuutit ja tavoiteaskeleet täyteen, ja liikunta oli enemmän suorittamista. Sitten ryhdyin kävelemään ja geokätköilemään enemmän ja tänä keväänä aloin treenata lihaskuntoa kotona.
Liikunta tasapainottaa arkea
Saila työskentelee strategina sisältömarkkinoinnin parissa, ja kaikki työ tapahtuu ruudulla. Nykyään hän tauottaa työpäiväänsä taukojumppaamalla vaikkapa ostamallaan trampoliinilla. Töiden jälkeen Saila lenkkeilee tai jumppaa kotona kahvakuulien, käsipainojen ja muiden välineiden avulla useamman kerran viikossa. Urheilusta on tullut luonteva osa arkea.
– Hyvinvointiedun ja sovelluksen myötä liikuntaan tuli motivaatio ja rutiini. Se on auttanut antamaan liikunnalle arvoa ja tilaa arjessa.
Vakuutukseen liittyvä hyvinvointietu siivitti Sailan lopulta isoon elämänmuutokseen ja auttoi ymmärtämään, miten tärkeää on panostaa omaan hyvinvointiin. Olo on nyt kaikin tavoin kevyempi ja energisempi.
– Etätyössä on vaikea asettaa rajoja työn ja vapaa-ajan välille. Kun pidän itsestäni huolta, työ ja muu elämä pysyy paremmin tasapainossa myös konkreettisesti. Työt on pakko lopettaa ajoissa, jotta ehdin urheilla. Liikunta tukee myös mielen hyvinvointia.
Nyt remontin jälkeen oma koti on juuri sellainen kuin Saila halusi. Tilava, rauhallinen ja toimiva. Keittiön ikkunasta näkyy upea punavaahtera, ja puulattia tuntuu ihanalta jalkojen alla.
– Koti on mulle tosi tärkeä ja tykkään sisustaa.
Saila kokee turvanneensa vakuutuksella unelmansa.
– Vaikka se kuulostaa karulta, vakuutuksen ottamalla ostin itseni vapaaksi huolista. Itseni turvaamalla turvasin myös unelmani. Ja jos pysyn hyvässä kunnossa, vakuutuskorvausta ei ehkä koskaan tarvita.