Uutinen, joka pysäytti
”Kysta, ei se syöpää ole”, totesi lääkäri ykskantaan.
Nina Maisonen huokasi helpotuksesta. Vasempaan rintaan ilmestynyt patti oli siis vaaraton. Ja eihän syöpää tule vasta hiukan yli 30-vuotiaalle.
Maaliskuinen lääkärikäynti vuonna 2020 pääsi jo unohtumaan, kunnes syksyllä Nina kiinnitti huomiota siihen, että joogatessa uloshengityksen mukana tuntui tuikkivaa kipua, joka säteili kainaloa kohti. Se oli uutta. Patti tuntui edelleen rinnassa.
Vastaanotolla joulukuussa Ninan otti vastaan sama lääkäri kuin keväällä. Tämä päivitteli nuoren ihmisen syöpäpelkoa, mutta suostui lopulta pitkin hampain ottamaan koepalan.
Nina Maisonen oli suunnitellut pitkään opintovapaata töistä ja joogaopettajakoulutusta Balilla. Viisumi saapui vain päivää ennen, kun lääkäri soitti Ninalle.
”Kun lääkäri kysyi minkälaisessa paikassa olen, tiesin heti, että tulee huonoja uutisia”, Nina kertoo.
Diagnoosi oli pysäyttävä: Ninalla oli rintasyöpä.
”Viisi päivää aiemmin lääkäri oli luvannut, ettei siellä ole mitään.”
Kun arki muuttuu
Vuosittain yli 5000 suomalaisnaista sairastuu rintasyöpään, ja vain runsaat 10 prosenttia heistä on alle 49-vuotiaita. Nuorten naisten rintasyövät ovat usein aggressiivisia. Niin oli 33-vuotiaan Nina Maisosenkin.
Arki muuttui kertaheitolla, ja sitä rytmittivät nyt käynnit sairaalassa.
”Yksi kaveri muutti luokseni pariksi viikoksi. Pelkäsin, että joudun olemaan yksin omien ajatusten kanssa. Kaikesta hirveydestä huolimatta muistan, että meillä oli hauskojakin hetkiä”, Nina muistelee.
Joulun alla Nina sai huojentavia uutisia: tutkimuksien, testin ja kuvantamisien mukaan rintasyöpä ei ollut levinnyt ja kasvainkin oli vain puolentoista sentin kokoinen. Pitkien viikkojen ajan pelko oli jäytänyt mielessä, että syöpä olisi ehtinyt levitä, sillä pahkura oli ollut rinnassa jo keväästä lähtien.
Hoitoputki hurahti vauhdilla käyntiin: tammikuussa oli leikkaus, helmikuussa alkoivat sytostaattikierrokset, sen jälkeen vielä sädehoidot.
Sytostaattien myötä sairaus konkretisoitui ihan eri tavalla, sillä hiukset lähtivät kaksi viikkoa ensimmäisen tiputuksen jälkeen. Ninalle valkeni, miten hämmentävän suuri merkitys pitkillä hiuksilla on edelleen länsimaisessa naisen kauneuskäsityksessä. Nina piti alkuun paksuja, vaaleita hiuksiaan leteillä, jotta niitä ei irtoaisi niin paljon. Kunnes tuli se yksi hirveä tiistai-ilta, jolloin hiustukkoja vain lähti ja lähti.
”Kaverini ajoi seuraavana päivänä minulta hiukset pois. Se oli tunteikas hetki”, Nina sanoo.
Ystävät lohduttivat, että Ninalla on kauniinmuotoinen kallo, mutta peilistä katsoi takaisin kuva, joka muistutti sairaudesta joka kerta. Mieleen on jäänyt, kuinka vuodenikäinen veljenlapsi ja kummipoika paijasi hellästi Ninan kaljua päätä.
”Lapselle ei ollut mitään väliä, oliko minulla hiukset vai ei. Aina kun olin kummipojan kanssa, tunsin iloa ja pääsin hetkellisesti pois syöpäkuplasta.”
Hiustenlähtö teki sairauden myös ulospäin näkyväksi. Nina päätti kertoa avoimesti tilanteestaan Instagramissa. Se kannatti, sillä vastaanotto ja sen lämpö häkellytti täysin.
”Sain kokea sitä kautta ihmeellisen ihanan välittämisen aallon”, kuvailee Nina.
Sairauden eri vaiheista kertominen somessa muodostui Ninalle merkitykselliseksi väyläksi, sillä samalla hän pystyi olemaan vertaistukena myös muille sairaille. Lukuisat tuntemattomatkin lähestyivät häntä viestein.
Ilonpilkahduksia synkkiin päiviin
Sytostaatit tekivät olon todella kehnoksi, ja ensimmäinen viikko tiputuskierroksen jälkeen oli joka kerta tuskallinen. Paha olo vyöryi, oli rytmihäiriöitä, uni ei tullut, vahvimmatkaan särkylääkkeet eivät auttaneet.
”Sytostaattihoidot oli rankka kokemus, josta tuntuu etten vieläkään ole henkisesti kokonaan toipunut”, Nina kertoo.
Fyysisesti Nina toipui lopulta nopeasti kaikista hoidoistaan, mutta pään sisällä kesti kauemmin löytää tasapaino. Nina Maisonen oli elänyt aina terveellisesti ja liikkunut paljon, ja ne rutiinit auttoivat sairaalakäyntien rytmittämässä arjessakin. Luonto, ulkoilu ja jooga toivat hyvää oloa raskainakin päivinä.
”Yritin tehdä joka päivä jonkun asian, josta tulee hyvä fiilis. Se saattoi olla ihana joogaharjoitus, ateria, ystävän tapaaminen tai hyvä kirja”, Nina sanoo.
”Lisäsin tietoisesti iloa synkkiin päiviin.”
Vakava sairaus voi laittaa talouden sekaisin
Oma syöpä herätti Ninan näkemään, miten vakava sairaus saattaa kipata elämän yhtenä päivänä ylösalaisin ja samalla myös koko talouden sekaisin. Nina on työskennellyt Nordealla asuntorahoituksen parissa, ja vakuutukset vakavan sairauden varalle olivat olleet joka neuvottelussa mukana. Ninalla itsellään ei ollut kuitenkaan vakavan sairauden vakuutusta, kun diagnoosi tuli.
”Kun otin asuntolainan, vakuutuksesta kyllä puhuttiin, mutta en silloin ottanut sitä. Ajattelin, etten sairastu”, Nina sanoo.
Vakavan sairauden vakuutus mahdollistaa sen, että voi sairastaa rauhassa, kun ei tarvitse miettiä toimeentuloa. Se voi myös tuoda mahdollisuuden käydä yksityisellä lääkärillä nopeammalla aikataululla.
”Varsinkin jos on lapsia, yksinhuoltaja tai suuret velat, sairastuminen voi olla iso paukku.”
Ninan tilannetta helpotti se, että hänen työnantajansa maksoi palkkaa kuusi kuukautta sairaslomalla. Eri työnantajilla on kuitenkin eri käytäntöjä.
”Suosittelen vakavan sairauden vakuutusta muille, ehdottomasti. Olen kollegoilleni sanonut, että minua voi pitää esimerkkinä siitä, miten nuori ja hyväkuntoinenkin voi sairastua.”
Lempeyttä ja omannäköistä elämää
Kahdeksan kuukautta diagnoosin jälkeen Nina pääsi palaamaan töihin. Normaali arki ja rytmi tuntuivat oudolta ja ihanalta.
Ystävien ja perheen tuki sairauden joka vaiheessa on asia, joka saa Ninan edelleen liikuttumaan.
Hän kertoo, miten leikkauspäivän aamuna hän heräsi ennen kuutta lähteäkseen yhdessä ystävänsä kanssa kävelylle, vaikka yön aikana oli tuiskuttanut metri lunta. Miten ystävät järjestivät hänelle ennen sytostaattihoitojen alkua ikimuistoisen illan, jonka aikana Nina meikattiin, hiukset laitettiin ja hänestä otettiin fuck cancer -hengessä valokuvia. Ja miten eräs ystävistä sitoutui kuskaamaan Ninaa jokaiseen sytostaattitiputukseen. Miten viimeisten tiputusten jälkeen korkattiin yhdessä perheen ja ystävien kanssa pullo alkoholitonta kuohuvaa.
”Äitini sanoi viisaasti, että pitää katsoa itseä peilistä lempeästi joka päivä ja rakastaa kehoa siinä, mihin kaikkeen se pystyy.”
Samaa lempeyden ajatusta Nina haluaa viljellä jatkossakin. Sairastuminen antoi uuden näkökulman siihen, mihin elämässä kannattaa käyttää energiaa. Nina nauttii niistä samoista arjen rutiineista kuin sairauden aikanakin: avantouinti, jooga, ulkoilu, liikkuminen ja hyvät aamupalat.
”Joku saattaa ajatella, että olen hihhuli, kun nautin niistä samoista asioista päivästä toiseen”, Nina hymähtää.
Joogaa Nina opettaa kakkostyönä, ja syksyllä hän lähtee Balille pitämään joogaretriittiä.
”Haluan elää tätä omannäköistä elämää täysillä nyt, kun minulle on annettu toinen mahdollisuus.”