Ero ja lapset - lasten huomioiminen erotilanteessa

Ero ei kosketa ainoastaan toisistaan eroavia puolisoita, vaan kaikkia perheenjäseniä. Kun perheeseen kuuluu lapsia, on entistä tärkeämpää yrittää tehdä erosta mahdollisimman sujuva. Tälle sivulle olemme koonneet tietoa ja neuvoja, jotka voivat auttaa sinua lastesi tarpeiden huomioimisessa uudessa ja erilaisessa tilanteessa.

Ero koskettaa koko perhettä

Jos sinulla ja puolisollasi on alaikäisiä lapsia, erotilanne vaatii erityistä huomiota.

Lapsen pankkiasiat eron jälkeen 

Mikäli yhteishuoltajuus jatkuu eron jälkeen, vanhemmat yhdessä hoitavat lapsen raha-asiat myös eron jälkeen. Esimerkiksi käyttöoikeus alaikäisen lapsen tileihin säilyy ennallaan, kunnes lapsi tulee täysi-ikäiseksi tai kunnes huoltajat sopivat yhdessä muutoksista. Molemmilla huoltajilla on myös itsenäinen oikeus saada tietoa lapsen tileistä. Jos erossa lapsen huoltajuus määrätään vain toiselle vanhemmalle, tällä vanhemmalla on oikeus tehdä kaikki lasta koskevat päätökset yksin.   

Mikäli lapsella ei vielä ole omaa pankkikorttia, sen hankkiminen voi helpottaa arkea. Lue lisää lasten ja nuorten pankkiasioinnista. Avautuu uuteen ikkunaan

Lapsen pankkiasiointiin liittyy usein myös säästäminen. Onkin hyvä muistaa, että jos olette aloittaneet säästöjen kerryttämisen lapsen tulevaisuuteen, rahastojen ja arvo-osuustilien käyttöoikeudet ja säästösopimukset jatkuvat ennallaan. Lue lisää lapselle säästämisestä. Avautuu uuteen ikkunaan 

Kuinka voimme olla sinulle avuksi? 

Me Nordeassa autamme sinua mielellämme eroon liittyvien pankkiasioiden hoitamisessa. Voimme esimerkiksi auttaa sinua päivittämään tilien käyttöoikeuksia, säästösopimuksia ja vakuutuksia. 

Voimme myös auttaa sinua asumiseen liittyvissä järjestelyissä esimerkiksi asuntolainojen uudelleenjärjestelyjen myötä. Voit lukea lisää osituksesta ja yhteisestä asuntolainasta täältä.