Blogi: Säästäminen asuntolainan rinnalla tuo turvaa

Kuluvaa vuotta on leimannut merkittävä epävarmuus, mikä on varsinkin viime aikoina näyttäytynyt voimakkaina liikkeinä sekä korko- että osakemarkkinoilla ja myös alati muuttuvina ennusteina tulevaisuuden talouden kehityksestä. Voidaankin todeta, että nykytilanteessa varmaa on vain epävarmuus. Onko mitään siis tehtävissä?

Miten olemme turvanneet arkeamme mahdollisilta talouden muutoksilta?

Markkinatilanteesta riippumatta myös yksityishenkilöt voivat luoda itselleen parempia edellytyksiä selviytyä tulevasta talvesta ja muuttuvasta maailmasta. Tämä koskee myös omistusasujia, jotka rahoittavat omaa asumisen unelmaansa asuntolainalla. Blogissaan Nordean asuntolainajohtaja Jussi Pajala kertoo miten.

Säännöllisesti säästämällä puskuria

Säästämällä kertyy puskuria yllättävien menojen varalle. Kysyimme suomalaisilta, kuinka he suhtautuvat talouden kehitykseen. Vastauksissa nousi selvästi esille säästämisen merkitys erityisesti silloin, jos päivittäinen kassavirta alkaisi rasittua korkojen, inflaation ja etenkin energian hinnan noustessa jatkuvasti uusiin ennätyksiin. Vielä 2000-luvun alussa vallitseva ajatusmaailma oli, että kärsitään 20 vuotta ja maksetaan laina pois, ja vasta lainasta vapaina mietitään säästämistä tai varallisuuden kerryttämistä muuhunkin kuin omiin seiniin. Onneksi ajattelutapa on jo vuosia sitten muuttunut, ja nykyään yli kolmannes asuntolainavelallisista säästää systemaattisesti lainan maksun ohella.

Onnittelen tätä reilua kolmannesta viisaasta valinnasta, jossa monimuotoisen oman varallisuuden kerryttämisen lisäksi on luotu puskuri mahdollisen pahan päivän varalle. Myös asuntolainan erillinen korkosuojaus on ollut erittäin onnistunut valinta niille noin kolmannekselle asuntolaina-asiakkaista, jotka ovat sen valinneet.

Ne, jotka ovat suojaamisen sijaan säästäneet tai parhaassa tapauksessa sekä säästäneet ja hankkineet erillisen suojan, voivat katsoa talveen varsin luottavaisin mielin. Useimmilla asuntovelallisilla on oikein tiukan tilanteen varalle vielä yksi kortti: Nordean asuntolainoihin sisältyvän maksuttoman LyhennysJouston tai lyhennysvapaan käyttäminen tarpeen mukaan mahdollistaa vaikkapa entistä energiatehokkaamman jääkaapin hankkimisen.”

Mutta onko säästäminen tai erillinen suojautuminen myöhäistä, kun osakemarkkina laskettelee alamäkeen ja korot nousevat ryminällä? 

Vastaus on yksinkertainen: Ei ole. On aina oikea ajankohta aloittaa suunnitelmallinen säästäminen, joka turvaa tulevaisuutta.

Hyvin harva sijoittaja pystyy ennakoimaan absoluuttiset markkinapohjat tai -huiput, ja suunnitelmallisella ja jatkuvalla säästämisellä markkinavaihteluiden vaikutukset tasoittuvat ja omat säästöt kehittyvät matkan varrella tasaisesti. Asuntolainan korkosuoja on lisäturva tulevaisuuden mahdollisiin karikkoihin.

70 % tutkimukseen vastanneista varautunut hyvin

Kysyimme Asumisen tutkimuksessamme suomalaisten näkemyksistä muun muassa inflaatiosta ja korkokehityksestä. Lähes 60 prosenttia on huolissaan nykyisestä tilanteesta ja reilu kolmannes kokee, että se vaikuttaa omista asumisen menoista selviytymiseen. Samassa tutkimuksessa selvitimme myös omistusasujien varautumisesta korkojen nousuun. 70 prosenttia vastaajista oli hankkinut erillisen korkosuojauksen tai pystyisi tiukan paikan tullen hyödyntämään olemassa olevaa varallisuuttaan. 

Suomalaisista kotitalouksista 63 prosenttia asuu omistusasunnossa ja heistä noin puolella on asuntovelkaa. Kaikkiaan siis reilulla 32 prosentilla suomalaisista on asuntovelkaa.

Jussi Pajala
Toimitusjohtaja
Nordea Kiinnitysluottopankki

Vaurastu samalla kun lyhennät asuntolainaasi

Kun säästät säännöllisesti laina-aikana, korkoa korolle -ilmiö kartuttaa varallisuuttasi, samalla suojaudut myös kulujen ja korkojen nousua vastaan.

Näin säästöt kasvavat ajan kuluessa

Nordean asuntomarkkinakatsaus – Syksy 2022

Asuntojen hintojen nousu hidastuu ja vuokramarkkinoilla on enemmän tarjontaa. Uudet asunnonostajat tai vuokra-asuntoa etsivät voivat hyötyä tilanteesta.

Lue syksyn asuntomarkkinakatsaus

Kodinomistajan uutiset

Katso kodinomistajan uutiset ja kerää talteen kodinomistajan edut ja vinkit oman taloutesi hoitoon.

Lue kodinomistajan uutiset