- Miksi asiakkaat voivat päätyä erilaisille asiakkaaksi tulon hakemuksille?
Otamme vaiheittain käyttöön uutta asiakkaaksi tulon hakemusta.
Siksi osa asiakkaista ohjautuu uudistettuun hakemukseen ja osa jo ennestään käyttämäämme versiooon hakemuksesta.
Hakemusten ulkoasu ja eteneminen hakemuksella voivat hieman poiketa toisistaan, sillä olemme sujuvoittaneet uutta hakemusta ja tehneet siitä paremman mobiilikäyttäjille. Lisäksi uuden hakemuksen käsittelyajat ovat aiempaa nopeammat.
Molemmin tavoin sinun on turvallista päästä Nordean asiakkaaksi, sillä molemmat hakemukset täyttävät samat vaatimukset muun muassa vahvan tunnustautumisen osalta.
- Voinko itse valita, käytänkö uudempaa vai vanhempaa hakemusta?
Et voi itse valita, käytätkö uutta vai vanhaa hakemusta. Käyttöönoton aikana asiakkaat ohjautuvat verkkosivuiltamme hakemuksille automaattisesti. Näin voimme varmistaa uuden hakemuksen hallitun käyttöönoton.
- Voinko myöhemmin jatkaa aiemmin aloittamani hakemuksen täyttämistä?
Useimmissa tapauksissa kyllä, mikäli käytät samaa laitetta ja selainta hakemukselle palatessasi.
Jos olet aloittanut täyttämään vanhaa hakemusta, on mahdollista, että hakemukselle palatessasi sinut ohjataan uuteen versioon hakemuksesta. Tässä tapauksessa suosittelemme vain täyttämään uuden hakemuksen alusta loppuun.
Jos kohtaat ongelmia hakemuksen kanssa, ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Autamme tarkistamaan tilanteesi ja neuvomme, mitä sinun kannattaa tehdä seuraavaksi.
- Tulin juuri Nordean asiakkaaksi. Mistä löydän käyttäjätunnukseni?
Kun olemme käsitelleet hakemuksesi, saat meiltä tekstiviestin ja pyydämme sinua kirjautumaan uudelleen asiakkaaksi tulon hakemukselle. Hakemukselta löydät uuden käyttäjätunnuksesi, jota tarvitset Nordea ID -sovelluksen aktivointiin sekä mobiili- ja verkkopankkiin kirjautumista varten.
Löydät käyttäjätunnuksen myös verkkopankkisopimukselta, jonka lähetämme sinulle Nordean Omapostiin.
Nordea Omaposti on palvelu, jolla viestimme paitsi asiakkaillemme myös muille kanssamme asioiville tunnistetuille käyttäjille. Omapostin kautta voit vastaanottaa ja allekirjoittaa sopimuksia sekä lähettää asiakirjoja sähköisesti suojatussa ympäristössä.
Pääset kirjautumaan Nordea Omapostiin toisen pankin pankkitunnuksilla.
Lue lisää Nordea Omapostista
- Maksaako tilin avaaminen Nordeaan?
Käyttötili kuuluu Nordea päivittäispalvelupaketteihin, joihin saat myös pankkitunnukset ja 1–2 maksukorttia.
Saat päivittäispalvelut aluksi kolmeksi kuukaudeksi maksutta. Sen jälkeen pakettien hintaan vaikuttaa valitsemasi kortti ja asiakkuutesi taso.
Säästötilit, kuten EtuTili ja JoustoTalletus, ovat kaikille asiakkaillemme maksuttomia.
Tutustu palvelupakettien hintoihin
Lue lisää käyttötilistä
Lue lisää säästämisen tileistä
- Mitä henkilöllisyyspapereita tarvitsen, kun haluan tulla Nordean asiakkaaksi?
Jos tulet Nordean asiakkaaksi verkkohakemuksen kautta, sinulla tulee olla voimassa oleva suomalainen passi tai henkilökortti. Huomaa, että ajokortti ei tässä tapauksessa riitä henkilöllisyytesi todentamiseen.
Jos et voi täyttää verkkohakemusta, voit avata asiakkuuden Nordean konttorilla. Varaa aika konttorille etukäteen ja muista ottaa mukaan voimassa oleva suomalainen passi tai henkilökortti.
Lue lisää Nordeassa hyväksyttävistä henkilöllisyysasiakirjoista
Oletko kotoisin toisesta maasta? Jos asut Suomessa, voit avata asiakkuuden Nordeaan.
Lue ohjeet ulkomaalaiselle asiakkaalle
- Miksi pankki kysyy eri tietoja minusta?
Pankilla on lakiin perustuva velvoite tuntea asiakkaansa. Tunteminen turvaa asiointisi ja vähentää väärinkäytöksen riskiä. Kysymme hakemuksella monenlaisia asioita, koska haluamme tuntea sinut ja ymmärtää elämäntilanteesi.
Lue lisää asiakkaan tuntemisesta
- En saanut verkkohakemusta täytettyä. Mitä teen?
Jos verkkohakemus ei sovellu sinulle tai kohtaat teknisen ongelman, voit tulla Nordean asiakkaaksi myös konttorilla. Varaa aika konttorille soittamalla Nordean asiakaspalveluun.
- Miten saan palveluiden sopimukset Nordealta?
Kun olet avannut asiakkuuden Nordeaan, lähetämme palveluiden sopimukset sinulle mobiili- ja verkkopankkiin sekä Nordea Omapostiin.
- Tilasin kortin asiakkuuden avaamisen yhteydessä. Milloin saan kortin?
Lähetämme Nordea Debit -kortin postitse kotiisi 1–2 viikon kuluessa kortin tilauksesta. Toimitamme kortin ensisijaisesti Suomessa sijaitsevaan kotiosoitteeseen.
Mobiilimaksaminen onnistuu heti, kun kortti näkyy mobiilipankissa. Mobiilipankissa voit lisätä kortin suoraan Apple Payhin tai Google Payhin. Voit aktivoida kortin myös muihin mobiilimaksamisen sovelluksiin.
Lue lisää mobiilimaksamisesta
Nordean mobiili- ja verkkopankissa voit tarkistaa korttisi PIN-koodin ja muokata korttisi asetuksia.
Lue lisää kortin turvallisesta käytöstä
- Miten voin peruuttaa avaamani palvelut?
Sinulla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen oikeus peruuttaa maksutta avaamasi palvelut 14 vuorokauden kuluessa, kun olet avannut palvelut verkossa tai mobiilipankissa.
Lue ohjeet tilin perumiseen
Lue ohjeet kortin lopettamiseen