Säästämisen arvo on rutiinin oppimisessa – se on säästettyä rahasummaa suurempi
Minkä takia laittaisin kympin kuussa säästöön, jos säästöjä kertyy vuodessa näin vain reilu satanen? Moni niukkojen tulojen kanssa sinnittelevä nuori saattaa kysyä samaa, vaikka säästäminen nuorten aikuisten parissa on nykyään suhteellisen yleistä.
Säästämisessä on kuitenkin kyse muustakin kuin summista ja nopeista tuotoista, vastaa Lauri Nummenmaa. Se on paitsi tiedollista myös tunnetason oppimista, ja sen todellinen arvo piilee näiden uusien taitojen ja rutiinien omaksumisessa.
”Jopa mitättömän kuuloisen summan säästäminen on tärkeä osa opettelua”, Nummenmaa muistuttaa.
Oli kyse sitten uuden harrastuksen, uuden ruokavalion tai säästämisen aloittamisesta, tärkeintä on liikkeelle lähtö. Ajan myötä säännöllisestä säästämisestäkin voi muodostua hyödyllinen rutiini, josta kiittää itseä myöhemmin.
Samalla oppii Nummenmaan mukaan pohtimaan omaa kulutusta – mistä voisi karsia?
”Säästäessä oppii tunnistamaan asioita, jotka ovat itselle rahanarvoisia”, hän korostaa.
Toisivatko torikahvit ystävien kanssa enemmän iloa kuin uusi vaate, jota ei välttämättä tarvitse?




