Millaista tuottoa voin tavoitella? Mistä tiedän, millainen sijoittamisen riski sopii minulle?
Nordean rahastoyhtiön toimitusjohtaja Tanja Eronen kertoo sijoittamisen riskeistä, tuotoista ja aikaperspektiiveistä.
Sijoittaminen kiinnostaa yhä useampia ja moni jää koukkuun siihen, että seuraa markkinoita ja katsoo mitä siellä tapahtuu, ja siihen miten sijoittamisessa ylipäätään kehittyy.
– Jos verrataan sijoittamista kuntoiluun tai urheiluun, niin toiset rakastavat sitä, että menevät iltaisin metsäkävelylle rauhassa nauttimaan, ja toiset haluavat treenata loppuun saakka jotain lajia, joka on teknisesti tosi vaativa. On paljon erilaisia sijoittamismuotoja, iltakävelyyn verrattavia tosi helppoja ja sitten tosi teknisiä lajeja, kuten vaikka suora osakepoiminta. Ennen kuin tekniselle puolelle menee, on hyvä treenata tekniikka kuntoon, ettei tule negatiivisia yllätyksiä. Kuntoilussa tulee loukkaantumisia, samoin sijoittamisessa, jos menee tekniselle puolelle ilman tietotaitoa, Eronen muistuttaa.
Sijoituksen tuotto vastaan riski
Tällä hetkellä tuotot ovat painuneet matalalle. 5–10 vuotta sitten pystyi odottamaan aika paljon parempia tuottoja.
- Hyvin turvallisessa sijoittamisessa puhutaan alle prosentin tuotto-odotuksista, keskimääräisellä riskillä se voi nousta 2-4 prosenttiin.
- Kovemmalla riskillä, esimerkiksi osakesijoituksissa voi saada yli 4 prosentin tuottoa.
Kaikki ovat pitkän aikavälin tuotto-odotuksia, sillä sijoittamista tehdään yleensä yli kuuden vuoden aikahorisontilla. On mietittävä tarkasti, millaisen tuoton haluaa, ja mikä riski siihen liittyy, ja sopiiko se juuri minulle. Riskiä voi vähentää omassa sijoitussalkussaan esimerkiksi hajauttamalla.
– Jos otetaan linkki kuntoiluun, voi ajatella, että on voima- ja kestävyystreeniä, ja riippuu siitä, mikä on sinun tavoitteesi, että paljonko teet kumpaakin – mutta yleensä suositellaan, että kestävyysjuoksijakin tekee myös pikkuisen lihaskuntotreeniä. Sijoittamisessa on vähän sama osakkeiden ja korkojen välillä. Jos sietää paljon riskiä, voi ottaa osakkeita, mutta jos ei siedä riskiä, niin sitten korkoja. Mutta tärkeintä on, että on molempia salkussa, ja ettei ole vain kahta osaketta, vaan on reilusti osakkeita joka markkinalta, joka puolelta maapalloa, niin silloin pystyy välttämään ylimääräisiä riskejä, Eronen vertaa.
Riskillä mennään pitkälle
Oman riskinottokyvyn arviointi saattaa olla hankalaa. Indikaatiota saa siitä, kun miettii, mitä sijoittajana tekisi, jos markkinat romahtaisivat. Panikoisiko heti ja lähtisi myymään, mikä on yleensä signaali siitä, että ehkä riskillinen sijoittaminen ei sovi juuri sinulle.
– Jos taas olet kylmä viilipytty, ja olet oikeasti valmis laittamaan katseen 10–11 vuoden päähän ja laskussakin luotat siihen, että kyllä se markkina vielä nousee, silloin yleensä kestät riskiä. Koko oman talouden tila vaikuttaa myös. Jos on yrittäjä, jonka tulot voivat vaihdella huomattavasti, on hyvä, ettei ota sijoituksissa niin paljon riskiä. Jos on hyvin stabiilissa palkkatyössä alalla, missä ei yleensä ole työttömyyttä, silloin voi ottaa esimerkiksi omissa eläkesijoituksissaan selkeästi enemmän riskiä, Eronen neuvoo.
Jos sijoittaminen ja talouskuntoilu kiinnostaa, oman personal trainerin saa sijoitussuunnittelijasta ja treeniohjelma syntyy omasta sijoitussuunnitelmasta. Kaikkein helpointa on aloittaa sijoittamalla yhdistelmärahastoon. Siinä oma personal trainer on joka päivä mukana, koska yhdistelmärahastoissa on ammattimainen salkunhoitaja, joka hoitaa kaiken.