- Olen saanut pyynnön päivittää yritykseni tiedot. Mitä teen?
Ajan tasalla olevat tiedot turvaavat asiakasta; pyrimme turvaamaan yhteisöjen taloudellisia etuja ja suojelemaan niitä laittomalta toiminnalta kuten identiteettivarkauksilta, huijauksilta ja tietojen kalastelulta.
Nordea on yksi Euroopan suurimmista pankeista ja haluaa kantaa yhteiskunnallisen vastuunsa. Pankkeja velvoittavat monet lait, joilla pyritään ehkäisemään esimerkiksi rahanpesua, terrorismia ja talousrikollisuutta. Nordea kysyykin näihin asioihin liittyviä kysymyksiä.
Pankki voi myös käyttää antamiasi tietoja soveltuvin osin niiden pankkipalvelujen yhteydessä, joissa meillä pankkina on velvollisuus selvittää sinusta tietyt asiat, kuten arvioidaksemme sijoitustuotteen tai – palvelun soveltuvuutta sinulle. Tällöin meidän ei tarvitse kysyä samoja asioita useampaan kertaan.
Esitämme kysymyksiä aina uutta asiakassuhdetta avatessamme ja sen jälkeen päivitämme tietoja säännöllisesti, kun edustaja tai yrittäjä asioi Nordeassa. On myös mahdollista, että soitamme tai lähetämme perustietolomakkeen täytettäväksi. Kysymykset ovat samoja, joita käymme läpi tapaamisissa.
Pyytäisimme teitä täyttämään yrityksen perustiedot täällä, mikäli olet saanut pyynnön päivittää tiedot.Avautuu uuteen ikkunaan
Yhdistyksiltä tarvitsemme asiakastietojen päivitystä varten:
- Ajantasaisen yhdistysrekisteriotteen
- Yhdistyksen säännöt
- Vuosikokouksen pöytäkirjan sekä liitteen, jossa on hallituksen kaikkien jäsenten nimet, henkilötunnukset, kansalaisuudet sekä PEP-tiedot (eli onko jäsen tai jäsenen lähisukulainen poliittisesti vaikutusvaltaisessa asemassa)
- Hallituksen kokouksen pöytäkirjan mahdollisista muutoksista yksilöidysti (mm. tilinkäyttöoikeudet, uudet palvelut, tarpeettomien palveluiden lopetus)
Toimittakaa vaadittavat asiakirjat henkilökohtaisen Nordea Omapostin kautta. Siirry Omapostin kirjautumissivulle tästä.Avautuu uuteen ikkunaan
- Mitä tarkoitetaan poliittisesti vaikutusvaltaisella henkilöllä?
Suomen lainsäädäntö edellyttää, että asiakkaan tuntemiseksi pankin tulee myös tietää, onko asiakas tai asiakkaan tosiasiallinen edunsaaja, tai onko hän ollut poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö tai tällaisen henkilön perheenjäsen tai läheinen yhtiökumppani.
Poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö on henkilö, joka toimii tai on toiminut viimeksi kuluneen vuoden aikana merkittävässä julkisessa tehtävässä:
- valtionpäämiehenä, hallituksen päämiehenä, ministerinä, vara- tai apulaisministerinä;
- parlamentin jäsenenä;
- poliittisten puolueiden johtoelinten jäsenenä;
- ylimpien tuomioistuinten, perustuslakituomioistuimen tai muun vastaavan oikeuselimen jäsenenä, jonka päätöksiin ei voida poikkeustapauksia lukuun ottamatta hakea muutosta;
- tilintarkastustuomioistuimen ja valtiontalouden tarkastusvirastoa vastaavan valtion varainhoitoa tarkastavan ylimmän päättävän elimen jäsenenä;
- keskuspankin johtokunnan jäsenenä;
- suurlähettiläänä tai asiainhoitajana
- puolustusvoimissa vähintään kenraalikuntaan kuuluvana upseerina;
- valtion kokonaan omistaman yrityksen hallinto-, johto- ja valvontaelimen jäsenenä; tai
- kansainvälisten yhteisöjen johtajana, varajohtajana ja hallituksen jäsenenä;
Poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön perheenjäsenellä tarkoitetaan:
- aviopuolisoa tai kumppania, joka asianomaisen maan kansallisessa lainsäädännössä rinnastetaan aviopuolisoon;
- lapsia ja heidän aviopuolisojaan tai edellä tarkoitettua kumppania; ja
- vanhempia;
Poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön yhtiökumppaneilla tarkoitetaan:
- kaikkia luonnollisia henkilöitä, joiden tiedetään olevan yhteisöjen tai elinkeinonharjoittajien tai oikeudellisten järjestelyjen todellisia yhteisomistajia ja edunsaajia tai joilla tiedetään olevan mikä tahansa muu läheinen liikesuhde poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön tai tämän perheenjäsenen kanssa; ja
- kaikkia luonnollisia henkilöitä, jotka ovat sellaisten yhteisöjen tai elinkeinonharjoittajien tai oikeudellisten järjestelyjen todellisia yksinomistajia ja edunsaajia, joista tiedetään, että ne on tosiasiassa perustettu poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön tai tämän perheenjäsenen eduksi.
- Miksi minulle lähetetään FATCA-kirjeitä?
FATCA on Yhdysvalloissa voimassa oleva laki, joka koskee ulkomaisten tilien ja muun sijoitusvarallisuuden verotusta (Foreign Account Tax Compliance Act).
Sen tarkoituksena on estää veronkiertoa Yhdysvalloissa. FATCA:n mukaan rahoituslaitosten täytyy tunnistaa asiakkaat, joiden tiedot on raportoitava Yhdysvaltoihin.
FATCA on viety tai viedään osaksi paikallista lainsäädäntöä lukuisissa maissa, mm. kaikissa Pohjoismaissa ja Baltian maissa.
Rahoituslaitosten täytyy FATCA:n mukaan tunnistaa asiakkaistaan yhdysvaltalaiset henkilöt, yritykset ja yhteisöt ja raportoida vuosittain tileistä ja sijoitusvarallisuudesta, jotka nämä asiakkaat omistavat suoraan tai epäsuorasti. Rahoituslaitokset raportoivat tiedot yleensä oman maansa veroviranomaisille.
Tästä syystä Nordean täytyy noudattaa FATCA:n vaatimuksia kaikissa maissa, käydä läpi kaikki nykyiset ja uudet asiakkaat ja varmistaa heidän FATCA-statuksensa. Nordea ottaa tarvittaessa yhteyttä asiakkaisiin lisätietojen saamiseksi.
- Mihin osoitteeseen voin lähettää pyydetyt dokumentit?
Voit lähettää vaaditut dokumentit henkilökohtaisen Nordea Omaposti -kanavan kautta.
Omapostiin kirjautuminen onnistuu Nordean ja muiden suomalaisten pankkien tunnuksilla.
- Saanko yritystilin, vaikka minulla on maksuhäiriö?
Kaikki yritysasiakkuudet arvioidaan tapauskohtaisesti. Jos yrityksellä on maksuhäiriömerkintöjä, suosittelemme ottamaan yhteyttä Nordea Business Centreen (puh. 0200 2121Avautuu uuteen ikkunaan (pvm/mpm), jotta voimme arvioida tilannetta tarkemmin.
- Miten voin päivittää yrityksen yhteystietoja?
Yrityksen yhteystietoja voit päivittää täyttämällä Yhteystietojen muutos -lomakkeen kotisivuiltamme.
- Miten voin avata yritysasiakkuuden Nordeaan?
Voit avata yritysasiakkuuden kotisivuillamme: Tule yritysasiakkaaksi verkossa tästä.
Palvelun kautta voit tunnistautua myös muiden pankkien verkkopankkitunnuksilla.
Tiedot, mitä asiakirjoja yritystilin avaamiseen tarvitsemme, löydät verkkosivuiltamme.
- Missä voin hoitaa taloyhtiön pankkiasioita?
Kaikkien taloyhtiöiden pankkiasioita voit hoitaa soittamalla Nordea Business Centreen.
Mikäli taloyhtiösi on Taloyhtiökonttorin asiakas, voit myös hoitaa pankkiasioita lähettämällä sähköpostia osoitteeseen asoy@nordea.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
- Yrityksemme yhtiömuoto on muuttunut, miten toimimme?
Kun yrityksen yhtiömuoto muuttuu, tulee tiedot päivittää pankille.
Mikäli kyseessä on toiminen muutos yhtiömuotoon Oy:ksi, Ky:ksi tai Ay:ksi, tulee uudelle yhtiömuodolle avata uusi asiakkuus ja toiminimen palvelut lopettaa.
Jos kyse on Ay:n tai Ky:n muutoksesta osakeyhtiöksi, onnistuu yhtiömuodon päivittäminen soittamalla Nordea Business Centreen.
- Mihin ilmoitan yrityksen konkurssista tai selvitystilasta?
Yrityksen selvitystilaa tai konkurssia ei tarvitse erikseen ilmoittaa, tieto välittyy automaattisesti pankille.
- Miten voimme muuttaa yhdistyksen, osuuskunnan, säätiön tai taloyhtiön tilinkäyttöoikeuksia?
Lue ohjeet rekisteröityjen yhdistysten, osuuskuntien ja säätiöiden asiointiin täältä.
Lue ohjeet pienien taloyhtiöiden asiointiin täältä.
Mikäli kyseessä on taloyhtiö jossa on yli 5 asuinhuoneistoa, ota yhteyttä asoy@nordea.fiAvautuu uuteen ikkunaan.
- Avasin yritysasiakkuuteni Tule yritysasiakkaaksi verkossa-palvelun kautta. Milloin saan palvelut ja tilin auki?
Pyrimme käsittelemään Tule Yritysasiakkaaksi-hakemukset viiden (5) pankkipäivän sisällä, voit tiedustella hakemuksesi tilannetta ottamalla yhteyttä Nordea Business Centreen.
- En saa tehtyä yritysasiakkuushakemusta verkossa.
Yritysasiakkuutta ei voi hakea verkon kautta, jos kyseessä on yhdistys tai ulkomaalainen yritys. Jos hakemuksen täyttämisessä tai lähetyksessä ilmenee ongelmia, suosittelemme ottamaan yhteyttä Nordea Business Centreen (puh. 0200 2121Avautuu uuteen ikkunaan, pvm/mpm), jotta voimme arvioida tilannetta tarkemmin.
- Miten Yrityksen Asiakirjat-palvelu toimii?
Täältä löydät tarkemman ohjeistuksen Yrityksen Asiakirjat-palvelun käyttöön.Avautuu uuteen ikkunaan
- Verkkotapaaminen
Pääset liittymään varattuun verkkotapaamiseen henkilökohtaisen verkkopankkisi kautta kohdasta ’’Ota yhteyttä’’. Verkkopankkiisi on toimitettu linkki, jota painamalla aukeaa uusi selain ikkuna, josta pääsette liittymään verkkotapaamiseen.
- Mistä saan erittelyn palvelumaksuista?
Yrityksen palvelumaksut muodostuvat käytössäsi olevien palveluiden ja tuotteiden mukaisesti. Palvelumaksut veloitetaan takautuvasti joka kuun 3. pankkipäivä. Tiliotteelta näet eriteltynä mistä kyseisen kuukauden palvelumaksut ovat koostuneet sekä ALV tiedon.
Lisätietoja palvelumaksuihin liittyen saat Nordea Business Centrestä.
- Minkä hintaista on avata yritystili Nordeaan?
Yrityspalveluiden hinta määräytyy yrityksen tiliin liitettyjen palveluiden, sekä niiden käytön mukaan. Nordean yrityspakettiin voit tutustua täällä.Avautuu uuteen ikkunaan Lisätietoja palvelukohtaisista hinnoista saat Nordea Business Centrestä, puh. 0200 2121Avautuu uuteen ikkunaan (pvm/mpm).
- Miten voin varata ajan yritysasioissa?
Saat varattua ajan tapaamiseen olemalla yhteydessä Nordea Business Centreen.
Huomioithan, että monet asiat hoituvat nykyisin ilman ajanvarausta yrityksen edustajan toimesta joko soittamalla tai itsepalveluna.