Haluatko osallistua hyväntekeväisyystyöhön?

Moni luulee, että filantroopin pitää olla valmis sijoittamaan suuria rahasummia. Kyse ei kuitenkaan välttämättä ole pelkästään rahasta. Voit lahjoittaa myös aikaasi, osaamistasi tai omien verkostojesi apua. 

Auttamisen kohteita on monia: esimerkiksi ympäristö, terveydenhuolto, köyhyys, koulutus ja kulttuuri. Voimme auttaa toisiamme luomaan paremman tulevaisuuden itsellemme ja tuleville sukupolville. 

Filantropia on nykyään tärkeämpää kuin koskaan, jotta voidaan rahoittaa järjestöjen toimintaa ja yksittäisiä hankkeita, mutta myös mahdollisuuksien ja kehittämisen kannalta. Sen avulla luodaan yhteyksiä, jotka todella vaikuttavat asioihin.

Haluat ehkä perustaa säätiön ja lahjoittaa sen kautta osan varallisuuttasi johonkin tiettyyn kohteeseen. Voit myös ryhtyä jonkin hyväntekeväisyysjärjestön hallituksen jäseneksi tai antaa omaa aikaasi ja osaamistasi vapaaehtoistyössä. Jos omistat yrityksen, voit myös käynnistää hyväntekeväisyysprojektin, johon koko henkilöstösi pääsee osallistumaan.

Tapoja laittaa hyvä kiertämään

  • Lahjoitus voittoa tavoittelemattomille organisaatioille tai järjestöille

  • Testamenttilahjoitus tiettyyn hyväntekeväisyyskohteeseen

  • Yleishyödyllisen säätiön perustaminen yksin tai yhdessä muiden kanssa

  • Pro bono -avun tarjoaminen voittoa tavoittelemattomille organisaatioille

  • Hyväntekeväisyysjärjestön toimintaan osallistuminen esimerkiksi hallituksen jäsenenä

  • Vapaaehtoistyö tai tiettyihin projekteihin osallistuminen