SEPA Sanasto Linkkejä SEPA

SEPA Suomessa

SEPA toi muutoksia laskujen ja palkkojen maksamiseen, korttien käyttöön ja korttimaksamiseen sekä suoraveloitukseen.

Tilisiirto

Kaikille näkyvin muutos on tilinumeroiden muuttunut esitystapa.

Tilinumerot muutettiin kansainväliseen IBAN-esitysmuotoon lisäämällä niiden eteen maakoodi ja laskemalla uudelle muodolle tarkistenumerot. Näin kaikkien maiden tilinumerot voidaan tarkistaa samoin säännöin. Laskulomakkeilla pitää olla tilinumeron lisäksi tilipankin BIC eli rahalaitoksen kansainvälinen tunniste. 

Kortit

SEPAn myötä kaikki kotimaiset maksukortit poistuivat käytöstä ja niiden tilalle korttien käyttäjät valitsivat jonkin muun kortin Nordean korttivalikoimasta. 

Kansallinen suoraveloitus

Suoraveloitus on päättynyt Suomessa, ja sen tilalle suositellaan e-laskua.

Sanasto

SEPA-sanastoa
LyhenneSelitys
BBANBasic Bank Account Number, tilinumeron kansallinen muoto
BICBank Identifier Code, pankin elektroninen osoite, jolla pankki tunnistetaan kansainvälisessä maksuliikkeessä. Sama kuin SWIFT-koodi.
B2CBank to Customer, pankista asiakkaalle
C2BCustomer to Bank, asiakkaalta pankkiin
EBAEuro Banking Association, pankkien välisten maksujen selvitys- ja katteensiirtopalveluita tarjoava palvelukeskus, ACH (automated clearing house), jota Nordea  käyttää SEPA-maksuissa.
ECB/ EKPEuropean Central Bank, Euroopan Keskuspankki
EMVEuropay Mastercard Visa –standardi uusille sirupohjaisille, kansainvälisesti yhteiskäyttöisille maksukorteille
EPCEuropean Payments Council, eurooppalaisten pankkien yhteinen päättävä elin Euroopan laajuisissa maksuliikeasioissa. SEPA standardit ja säännöt kehittävä elin.
IBANInternational Bank Account Number, tilinumeron kansainvälinen muoto. Muodostetaan BBAN:ista lisäämällä maatunnus ja tarkistenumerot. Asiakas saa omien tiliensä IBANit omasta pankistaan. Maksun saajan IBAN tulee jatkossa olemaan mm. laskuissa.
ISO 20022

YK:n alaisen standardointiorganisaation kehittämä ja ylläpitämä maksuihin liittyvien standardien joukko.

Standardeja on laadittu sekä tilisiirroille että suoraveloitukselle. Lisäksi standardit sisältävät soveltamisohjeet asiakkaalta pankkiin välitettäville sanomille, pankkien välisille sanomille sekä pankista asiakkaalle välitettäville sanomille sekä poikkeuskäsittelyiden vaatimat sanomat.
PSDPayment Service Directive, maksuliikepalveluita koskeva direktiivi.
PE-ACHPan-European Automated Clearing House, eurooppalaisten pankkien välisen maksuliikkeen clearingjärjestelmä.
SEPASingle Euro Payment Area, yhtenäinen euromaksualue, johon kuuluvat 28 EU-maata sekä 3 ETA-maata (Norja, Islanti, Liechtenstein) sekä Monaco ja Sveitsi.
SEPA Credit TransferSEPA-tilisiirto, yhteiseurooppalaiset säännöt ja standardit täyttävä tilisiirto SEPA-alueella.
SEPA Debit CardSEPA-standardit täyttävä maksukortti, joka toimii samalla tavoin kaikkialla SEPA-alueella.
SEPA Direct DebitSEPA-suoraveloitus, yhteiseurooppalaiset säännöt ja standardit täyttävä suoraveloitus SEPA-alueella.
UNIFI (ISO 20022) XMLKatso ISO 20022
Web ServicesWeb Services on W3C-organisaation ylläpitämä, kansainvälisiin standardeihin perustuva tiedonsiirtomenettely. Web Services on myös pankkien Cash Management -palveluissa (mm. SEPA Credit Transfer) käytetty uusi yritysten yhteys- ja turvakäytäntö, jonka määritykset ovat saatavilla Finanssialan Keskusliiton verkkosivuilta.
Linkkejä

Tarvitsetko lisätietoa SEPAsta?

Tältä sivulta löydät linkkejä hyödyllisiin sivustoihin, joilta saat lisätietoa SEPAsta.

Finassialan KeskusliittoAvautuu uuteen ikkunaan

Euroopan keskuspankkiAvautuu uuteen ikkunaan (Löydät mm. keskuspankin tekemän esitteen)

EPC - European Payments CouncilAvautuu uuteen ikkunaan (Eurooppalaisten pankkien yhteinen päättävä elin Euroopan laajuisissa maksuliikeasioissa mm. SEPA-standardit ja säännöt kehittelevä elin)

Euroopan unioniAvautuu uuteen ikkunaan

Euroopan komissio lehdistötiedoteAvautuu uuteen ikkunaan

Euroopan komissio FAQAvautuu uuteen ikkunaan

Euroopan komissio direktiiviAvautuu uuteen ikkunaant

SWIFTAvautuu uuteen ikkunaan

Ajankohtaiset tuotteet Kaikki tuotteet Ajankohtaiset tuotteet

ePossu

ePossu-palvelun avulla säästäminen on helppoa ja yksinkertaista.

Säästä huomaamattasi vähän kerrallaan samalla kun maksat ostoksia kortillasi.

Käyttötili

Tili päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen.

Ohjaa Käyttötilille palkka, eläke, lapsilisä tai muu toistuvaissuoritus ja liitä siihen juuri sinulle sopivia palveluja.

Tilisiirto

Tilisiirtona maksat vaivattomasti euromääräisiä maksuja kotimaahan sekä eurooppalaisiin pankkeihin.

Niitä on mahdollista tehdä useilla eri tavoilla: verkkopankissa, maksuautomaatilla tai konttoripalveluna.

Kaikki tuotteet

E-lasku

Vastaanota laskusi sähköisessä muodossa suoraan verkkopankkiisi.

E-laskun käyttö on ympäristöystävällistä ja edullista, sillä se sisältyy verkkopankkitunnusten hintaan.

E-maksu

Sähköinen maksamisen tapa, jossa maksu siirtyy verkkokauppaostoksen yhteydessä suoraan ostajalta myyjälle.

Käyttöön tarvitset vain omat pankkitunnuksesi.

ePossu

ePossu-palvelun avulla säästäminen on helppoa ja yksinkertaista.

Säästä huomaamattasi vähän kerrallaan samalla kun maksat ostoksia kortillasi.

Käyttötili

Tili päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen.

Ohjaa Käyttötilille palkka, eläke, lapsilisä tai muu toistuvaissuoritus ja liitä siihen juuri sinulle sopivia palveluja.

Maksupalvelu

Maksupalvelun käyttö sopii sinulle, jos et halua käyttää itsepalveluvaihtoehtoja laskujen maksamiseen.

Pankki hoitaa maksut eräpäivinä tililtäsi.

SEPA-suoraveloitus

Mahdollistaa palvelujen tilaamisen ja maksamisen yli rajojen Euroopan alueella.

Sopimuksen teet näppärästi verkkopankissa. Valtakirjan annat suoraan laskuttajalle.

Tilisiirto

Tilisiirtona maksat vaivattomasti euromääräisiä maksuja kotimaahan sekä eurooppalaisiin pankkeihin.

Niitä on mahdollista tehdä useilla eri tavoilla: verkkopankissa, maksuautomaatilla tai konttoripalveluna.

Valuuttamaksu

Valuuttamaksut maksat kätevästi pankkitunnuksilla.

Saat rahanarvoista etua, kun teet maksut verkkopankissa.

Valuuttatili

Valuuttatili on kuin tavallinen pankkitili.

Valuuttatili on halvin vaihtoehto sijoittaa ulkomaille. Muista kuitenkin kurssiriski.

Verkkopalkka

Sähköinen palkkalaskelma, jota pääset tarkastelemaan verkkopankin kautta.

Kysy työnantajaltasi mahdollisuutta saada palkkalaskelmasi sähköisenä, jotta voit siirtyä verkkopalkkaan.

Vuokravakuustili

Avaa vuokravakuustili, kun olet vuokraamassa asuntoa.

Vuokravakuustiliksi avaamme sinulle EtuTilin. EtuTililtä saat vuokravakuudeksi talettamallesi summalle parempaa korkoa kuin Käyttötililtä.

Neuvoja

Woman in striped shirt by computer 

Tiliotteet kätevästi verkkopankkiin

Jos sinulla on pankkitunnukset, voit luopua kokonaan paperitiliotteesta ja siirtyä käyttämään e-tiliotetta.

Hand turning pages 

IBAN ja BIC

Kansainvälinen tilinumero ja pankin yksilöivä tunniste.