Satavuotias Suomi nousuun satasella – Nordea Crowdfunding

Suomessa on paljon yrittäjyyttä, ideoita ja uusia innovaatioita. Usein alkutaipaleella olevat yritykset tarvitsevat ulkopuolista rahoitusta, jotta ne voivat kasvaa ja kehittyä ja sitä kautta luoda uusia työpaikkoja sekä kansantalouden kipeästi kaipaamaa talouskasvua.

Tällaisten yritysten on vaikeaa löytää rahoitusta perinteisistä kanavista. Vielä vaikeampaa sijoittajien on ollut päästä mukaan rahoittamaan mielenkiintoisia uusia yrityksiä. Ratkaisun tähän ongelmaan tarjoaa joukkorahoitus.

Mikä ihmeen joukkorahoitus?

Joukkorahoituksella tarkoitetaan yleisesti suurelle yleisölle suunnattuja kampanjoita, joilla kerätään varoja tiettyyn hankkeeseen. Rahoitusta voidaan hakea hyvin erityyppisille hankkeille, kuten yrityksen toiminnan kasvattamiseen tai uusien tuotteiden lanseeraamiseen. 

Joukkorahoituksella on usein myös sosiaalista ja yhteisöllistä merkitystä, ja rahoitus kerätäänkin yleensä laajalta joukolta halutun rahoituksen määrän saavuttamiseksi. Yksittäiset summat ovat keskimäärin pieniä, ja varojen kerääminen tapahtuu useimmiten internetissä toimivien palvelualustojen kautta.

Ensimmäinen pankin tarjoama joukkorahoituspalvelu Suomessa

Nordea Crowdfunding on ainutlaatuinen joukkorahoituspalvelu, jonka avulla voit tutustua rahoitusta tarvitsevien yritysten tarinoihin ja halutessasi olla mukana tukemassa yritystoimintaa ostamalla yrityksen osakkeita. 

Minimisijoitus Nordean tarjoamassa palvelussa on 100 euroa. Palvelusta löydät lukuisia eri alan yrityksiä, joten mahdollisuudet hajauttaa sijoituksia useaan kohteeseen hyvät. Merkinnästä ei peritä palkkiota. Sijoituksen tehtyäsi voit halutessasi auttaa yritystä menestymään vaikkapa kertomalla yrityksestä ja sen tuotteista tai omassa verkostossasi.

Miten Nordea Crowdfunding toimii käytännössä?

Nordea Crowfunding on kaikille Nordean asiakkaille avoin verkkopalvelu. Tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja arvo-osuustilin. Palvelussa voit lukea yritysten liiketoimintaideoista ja tulevaisuuden suunnitelmista sekä tutustua tarkemmin asiakirjoihin, kuten yhtiöjärjestykseen, tilinpäätöksiin ja osakassopimukseen.

Sijoitus tehdään verkkopankissa tavallisena maksuna – helppoa! Onnistuneen rahoituskierroksen jälkeen sijoituksesi kirjataan arvo-osuustilillesi, ja se on nähtävissä verkkopankissa. Jos rahoituskierros ei tule täyteen, maksamasi summa palautetaan automaattisesti.

Sijoittamiseen liittyy aina riski

Nordea Crowdfunding -palvelussa rahoitusta hakevat yritykset ovat yleensä melko pieniä ja usein myös kehityskaarensa alkuvaiheessa. Tästä syystä niiden tulevaisuuteen liittyy paljon epävarmuutta. Se tarkoittaa, että sijoitukseen kohdistuvat riskit ovat korkeat, ja että mikäli yritys ajautuu konkurssiin, voit menettää sijoittamasi pääoman kokonaan. Tutustu huolellisesti sivustolla oleviin riskikuvauksiin ennen kuin teet sijoituksen.

Mahdollinen tuotto sijoittajalle voi tulla osinkojen, yrityksen pörssilistautumisen tai yrityskaupan myötä. On hyvä pitää mielessä, että onnistuneenkin yrityksen kehitys tuottavaan vaiheeseen voi kuitenkin kestää jopa useita vuosia.

Miten pääsen alkuun?

Jos sinua kiinnostaa olla mukana tukemassa yritysten kasvutarinoita entistä konkreettisemmin, käy tutustumassa palveluun ja sen toimintaan osoitteessa crowdfunding.nordea.fiAvautuu uuteen ikkunaan. Sivusto on aina avoinna. Uusia yrityksiä tulee jatkuvasti, joten palvelussa kannattaa poiketa tasaisin väliajoin.