Pienemmällä ylipainolla syysrallin jälkeen

Markkinoiden syksy on ollut huikean hyvä, kun osakkeet ovat maailmalla nousseet poikkeuksellisen kovaa vauhtia. Osakkeet saavat jatkossakin tukea hyvästä talous- ja tulossadosta sekä maltillisista keskuspankeista. Sijoittajien odotukset ovat kuitenkin nousseet, mikä lisää riskejä ja pienentää tuottoja jatkossa. Nostimme osakkeet reiluun ylipainoon syksyyn lähdettäessä, ja nyt vahvan rallin jälkeen otamme voittoja kotiin. Suosimme edelleen osakkeita, mutta pienennämme ylipainoa.

Finanssikriisi on muisto vainLokakuussa tuli kymmenen vuotta täyteen osakemarkkinoiden edellisistä huipuista ennen finanssikriisiä. Sen jälkeen on tuntunut siltä, että sijoittajat ovat keskittyneet lähinnä etsimään syitä uuteen markkinaromahdukseen. Tosiasia on kuitenkin, että sijoittaja, joka laittoi rahansa markkinoille edellisessä huipussa kymmenen vuotta sitten, on tänä päivänä lähes 90 prosenttia rikkaampi. Markkinoiden pohjista keväältä 2009 on tuottoa kertynyt jo lähes 300 prosenttia.

Markkinoiden ja talouden pitkään jatkuneen nousun jälkeen näyttää siltä, että finanssikriisin varjot ollaan vihdoinkin jättämässä taakse. Pitkään siinä meni, mutta hyvää kannattaa odottaa. Vihdoin sijoittajat ovat uskaltaneet katsoa eteenpäin myönteisesti, eikä ensimmäisenä ajatuksena ole ollut, että kohta romahtaa taas.

Osakkeet yhä ylipainossa…

Kuluttajien ja sijoittajien uskon ja luottamuksen palautuminen hyvä uutinen talouden ja markkinoiden näkymille. Luottamuksen kasvu aiheuttaa helposti positiivisen kierteen, jossa talouden paraneminen ruokkii kulutuksen kasvua, mikä taas piristää taloutta. Samoin osakkeiden nousu rohkaisee kuluttajia entisestään.

kuluttajien-odotuksetYleinen luottamuksen nousu yhdistettynä talouden hyvään uutisvirtaan onkin siivittänyt osakemarkkinat syksyllä roimaan ylämäkeen. Nousua ovat tukeneet maailman talouden hyvä veto ja yritysten tulokset, jotka ovat tänä vuonna kovimmassa kasvussa viiteen vuoteen. Kun myös keskuspankit ovat tehneet selväksi, että ne eivät omilla toimillaan tule markkinoiden ja talouden nousua hyydyttämään, on sijoittajilta ollut sokka irti ja ralli poikkeuksellisen voimakasta. Hyvä uutinen on, että samat tekijät ovat osakkeiden tukena myös jatkossa.

…mutta aiempaa pienemmässä

Nousun kääntöpuolena on, että samalla sijoittajien odotukset ovat nousseet reippaasti. Talous- ja tulosuutisten on aiempaa vaikeampi ylittää kohonneet odotukset. Tämä yhtäältä hillitsee nousutahtia jatkossa ja toisaalta tekee markkinat herkemmiksi korjausliikkeelle. Mitenkään kirkossa kuulutettua korjausliike ei kuitenkaan ole, sillä historia on osoittanut, että myönteiset tunnelmat voivat jatkua pitkäänkin.

Markkinaheilahteluja on mahdoton ennustaa, mutta vahvan nousun jälkeen nyt on hyvä aika edetä markkinoilla aiempaa vähemmällä vauhdilla. Suosimme edelleen osakkeita, mutta pienennämme ylipainoa marraskuuhun lähdettäessä.