Talous ja tulokset siivittävät osakkeita

Kahdeksan vuoden nousun ja viime kuukausien Trump-rallin jälkeen sijoittajien epäluulot pörssikursseja kohtaan ovat lisääntyneet. Pelot osakemarkkinoiden käänteestä alamäkeen ovat kuitenkin ennenaikaisia niin kauan, kuin globaali talouskasvu kiihtyy ja yritysten tulokset ovat vahvassa vedossa. Pidämmekin osakkeet suosituksissamme ylipainossa, ja näemme mahdollisen heilunnan ennemminkin mahdollisuutena lisäostoille kuin myynninpaikkana.

Finanssikriisin jälkeen talouskasvu maailmalla on ollut hapuilevaa. Aina, kun jossain on mennyt hyvin, on kasvu toisaalla pettänyt. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että ensimmäisen kerran hyvä vire on tarttunut kaikkiin alueisiin yhtä aikaa. Taloustiedot joka puolelta maailmaa ovat ylittäneet odotukset viime syksyn jälkeen. Luottamusluvut ovat ampuneet ylös hurjaa kyytiä, ja myös talouden ”kovat” luvut osoittavat oikeaan suuntaan. Talouden kasvu on perusta, jonka osakemarkkinoiden nousu tarvitsee.

Tuloskausi politiikkaa tärkeämpää

Huhtikuussa isoimmat otsikot saavat vuoden ensimmäisen neljänneksen tuloskausi sekä viime aikojen kestosuosikki politiikka. Odotukset tuloskaudelle ovat korkealla. Talouden kasvu, maltilliset kustannuspaineet ja energiasektorin voimakas tuloskäänne viittaavat kaikki siihen, että tuloskasvu on vahvaa. Haasteena on, että odotukset voivat kivuta liikaakin, mutta kokonaisuutena yritysten hyvä tuloskunto vetää osakkeita ylöspäin.

Politiikassa katseet ovat Donald Trumpin toimissa ja Ranskan vaaleissa. Trumpin talousuudistusten takkuaminen on pettymys sijoittajille, mutta talouden ollessa hyvässä kasvussa se ei ole ratkaisevaa. Ranskassa puolestaan tuskin saadaan jatkoa viime vuoden vaaliyllätyksille, vaan eurokriittinen Marine Le Pen kärsii toisella kierroksella selkeän tappion, mikä entisestään helpottaa euroalueen politiikan pelkoja. Politiikasta saadaankin edelleen paljon otsikoita, mutta markkinoiden kannalta ne ovat sivuroolissa.

Korjausta odottavan aika on pitkä

Osakkeiden nousu on ollut ripeää viime talven Kiina- ja öljypelkojen jälkeen. Matkan varrella on ollut monia haasteita, mutta yhtään merkittävää korjausliikettä ei ole tullut. Syynä tähän on, että monet sijoittajat jäivät jälkeen osakkeiden kääntyessä ylämäkeen vuosi sitten. Niinpä jatkuvasti on ollut runsaasti sijoittajia, jotka odottavat ostohetkiä lisätäkseen osakesijoituksiaan. Markkinat eivät siksi ehdikään merkittävään laskuun ennen, kuin ostajat jo jälleen kiiruhtavat tankkaamaan osakkeita salkkuunsa.

Uskomme, että osakkeet ovat tuottoisia myös jatkossa. Nousu ei voi pysyä yhtä tasaisena kuin viime aikoina, mutta niin kauan, kuin talous pysyy vahvana, on vaikea nähdä, että osakkeetkaan lähtisivät pysyvään alamäkeen.

graafi_1a_0417

graafi_2_0417