Kohti korkeuksia – osakkeet ylipainossa

Osakemarkkinat ovat alkuvuonna tikuttaneet uusia huippulukemia päivä toisensa jälkeen. Osittain hurjaa nousua selittää myönteisyys Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin politiikasta. Samaan aikaan kuitenkin myös markkinoiden perustekijät ovat parantuneet selvästi. Osakekurssit kurottavat jatkossakin kohti uusia korkeuksia. Suosittelemme osakesijoituksille ylipainoa.

Vahvan talouden tuella

Osakemarkkinoiden käänne vahvaan nousuun tapahtui samaan aikaan, kun USA:ssa pidettiin presidentinvaalit marraskuussa. Yllättävän vaalituloksen jälkeen sijoittajien huomio kiinnittyi siihen, mitä Trump tekee ja mitä vaikutuksia hänen politiikallaan on. Siksi on ollut helppo vetää johtopäätös, että markkinoiden nousu on ollut lähinnä Trump-rallia.

Tosiasiassa kuitenkin vahva talous ja kasvavat tulokset ovat vähintään yhtä suuri selittäjä markkinanousulle kuin odotukset elvytyksestä USA:ssa. Talousluvut ovat olleet selvästi odotuksia parempia ympäri maailman, mikä on ruokkinut myönteisiä tunnelmia. Erityisesti luottamus tulevaan on parantunut niin yritysten kuin kotitalouksien osalta, mikä antaa lisäpuhtia näkymille. Tämä vahvuus on jo saanut muun muassa Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston nostamaan omia ennusteitaan tämän vuoden talouskasvusta.

Vihdoin ulos tulostaantumasta

Samalla, kun talousluvut ovat vahvistuneet, Pohjois-Amerikka ja sen perässä muutkin alueet ovat kivunneet ulos sijoittajia pitkään piinanneesta tulostaantumasta. Koko maailman mittakaavassa tulokset ovat olleet laskussa kaksi vuotta, joten käänne parempaan on merkittävä. Raaka-ainehintojen laskun ja dollarin vahvistumisen vihdoin helpottaessa yrityksillä on hyvät mahdollisuudet jatkaa tulosparannuksia myös tulevilla neljänneksillä. Vahvojen taustatekijöiden tukemina kuluvan vuoden tuloskasvuodotukset ovat pysytelleet vuodenvaihteen tasolla, kun viime vuosina vastaavana aikana niitä oli ehditty laskea jo useampia prosenttiyksikköjä. Yritysten vahva ja paraneva tuloskunto antavatkin lisätukea osakkeille.

Eurooppa jatkaa osakesuosikkina

Osakemarkkinoilla Eurooppa jatkaa suosikkinamme ylipainossa. Vanhan mantereen yhtiöillä on parhaat mahdollisuudet parantaa tuloksiaan, kun talous on kääntymässä yhä parempaan. Vientiyhtiöt hyötyvät muun maailman ripeämmästä kasvusta ja kotimarkkinayhtiöt taas Euroopan vahvistuneesta taloudesta. Lisäksi sijoittajat ovat hermoilleet Euroopan poliittisia riskejä liiaksi, ja alueen osakkeilla on siten hyvä mahdollisuus yllättää myönteisesti, kun pahin jääkin toteutumatta. Japanin osakkeisiin taas suosittelemme alipainoa, kun maan talouden elpyminen antaa edelleen odottaa itseään, eivätkä uudistukset etene toivottuun tahtiin.

markkinakatsaus-maaliskuu-kuva1

markkinakatsaus-maaliskuu-kuva2