Kysy chatissa Avautuu uuteen ikkunaan

Markkinoilla epävarmuutta alkuvuonna

Pörssikurssien heilahtelu edestakaisin voi saada jotkut hermostuneeksi. Nordean strategi Ville Korhonen kertoo, mistä viimeaikaisissa tapahtumissa on kyse ja miksi sijoittajan ei kannata menettää yöuniaan.

Sijoitusmarkkinoiden pitkäkestoinen vakaus päättyi helmikuun alussa osakekurssien laskuun ja korkojen nousuun. Episodi antoi sijoittajille terveellisen muistutuksen markkinoiden ikävästä puolesta ja siivosi pois liiallista optimismia. Mitään perustavanlaatuista muutosta markkinoiden taustatekijöissä ei kuitenkaan ole tapahtunut, joten pohja osakkeiden nousulle on edelleen kunnossa.

Talouskehitys tukee yritysten näkymiä

Maailman talous on yhä vankalla pohjalla, sillä viime aikojen talousluvut ovat olleet hyviä kautta linjan. Yritysten ja kuluttajien luottamus yltää vahvalle tasolle, ja talouskehitystä ennakoivat indikaattorit lupaavat kasvulle jatkoa. Osakkeiden pysyvä lasku vaatisi talouden painumista taantumaan, ja siitä ei ole merkkejä nähtävissä. Tilanne on pikemminkin päinvastoin, ja kasvu saattaa jopa kiihtyä nykyisestä. Hyvä talouskehitys tarkoittaa yrityksille kasvavia voittoja ja viimeisten tulosjulkistusten jälkeen yritykset ovatkin viestineet optimistisesti tämän vuoden liiketoiminnan ja tuloskehityksen näkymien osalta.

Rahapolitiikasta kompastuskivi markkinoille?

Vahvan talouden ansiosta erityisesti USA:n inflaatio- ja korkokehitys ovat sijoittajien luupin alla. Nopeampi inflaatio ja korkeampi korkotaso koetaan talouden ja osakemarkkinoiden uhkatekijäksi. Niin sanottu inflaatiopeikko olikin osittain helmikuun alun epävakauden taustalla. Näyttää kuitenkin siltä, että sijoittajat ovat kiirehtineet asioiden edelle. Hintojen nousu ei ole vielä erityisen nopeaa, ja toisaalta esimerkiksi USA:n osakemarkkinatuotot ovat historiassa olleet pääsääntöisesti positiivisia nousevien korkojen aikana, kun taloudessa eletään noususuhdannetta. Noususuhdanteessa vireä aktiviteetti johtaa korkojen nousuun, mutta ensisijaisesti se on hyväksi yritysten liiketoiminnalle.

Euroopan ja Japanin keskuspankit eivät ole kiristämässä rahapolitiikkaansa vielä vähään aikaan vaisun inflaation vuoksi, mutta USA:ssa tilanne on hieman toinen. USA:n keskuspankki on nostamassa ohjauskorkoaan, mutta reippaasta talouskasvusta ja matalasta työttömyysasteesta huolimatta tällä polulla edetään askel kerrallaan. Toisin sanoen rahapolitiikan ei pitäisi muodostua kompastuskiveksi osakemarkkinoille.

Markkinoilla aiempaa epävakaisempaa

Pitkien korkojen nousu on synnyttänyt epävarmuutta osakemarkkinoille. Lisäksi epävarmuutta on saatu Yhdysvaltain presidentin ilmoituksesta asettaa teräs- ja alumiinitulleja Yhdysvaltoihin tuotaville tuotteille. Tämä kauppasotakeskustelu tulee varmasti pysymään lähiaikoina otsikoissa ja mikäli kaupan esteitä alkaa nousta eri maiden rajoille, niin se on epäedullista maailman talouskehityksen ja siten luonnollisesti markkinoiden kannalta. Tätä katsausta kirjoitettaessa on kuitenkin vielä liian aikaista sanoa, minkälaisiin konkreettisiin tekoihin eri maat näiden kauppapoliittisten asioiden tiimoilta ryhtyvät.

Viime vuonna koettu hyvin vähäinen osakekurssien vaihtelu on jäänyt taakse, ja sijoittajien pitää tottua epävakaampaan markkinakehitykseen. Reaktiot negatiivisiksi tulkittuihin talousuutisiin ovat aiempaa terävämpiä ja jyrkempiä. Tämän voi nähdä myös paluuna normaalimpaan markkinakäyttämiseen epätavallisen rauhallisen kauden jälkeen. Maailmantalouden ja yritysten tulosten kasvunäkymät tarjoavat kuitenkin edelleen hyvän selkänojan osakemarkkinoiden nousun jatkumiselle.