Miten vastuullinen salkku kootaan?

Kesällä 2019 kaikkiaan 180 maailman suurimpien yritysten pääjohtajaa julisti, että yrityksellä pitää olla muitakin tavoitteita kuin pelkkä voiton tavoittelu. Talouslehti Financial Times oli jo valmis julistamaan kapitalismin kuolleeksi. Myöhemmin syksyllä 90 suuryritystä sitoutui huomioimaan toiminnassaan ilmastonmuutoksen, ja moni sitoutui myös pyrkimään hiilineutraaliksi.

Muutos ei ole syntynyt tyhjästä. Yrityksiin kohdistuva paine miettiä roolinsa uudelleen on tullut kuluttajilta ja medialta, ja kasvavassa määrin myös sijoittajilta. Yritysvastuukysymykset liittyvät entistä kiinteämmin suoraan yrityksen liiketoimintaan, ja niistä on tullut merkittävä osa yritysten riskienhallintaa.

– Yritysten kilpailukyvyn ja pitkäjänteisen menestyksen yksi edellytys on yritysvastuuasioiden hyvä hoito. Ja sijoittajia luonnollisesti kiinnostavat kaikki tekijät, jotka vaikuttavat yrityksen arvonmuodostukseen, sanoo Nordea Private Bankingin sijoitusjohtaja Anna Koivumäki.

Image for articles - Anna Koivumäki - small 

Sijoitusjohtaja Anna Koivumäki muistuttaa, että asiakkaan omat arvot, tarpeet ja riskiprofiili ovat lähtökohdat myös vastuullisen sijoitussalkun rakentamisessa. Sijoitusjohtajan tehtävänä on toimia henkilökohtaisena ”sparrausapuna” ja auttaa asiakasta löytämään sopivimmat ratkaisut.

Monenlaisia vaihtoehtoja

Millaisia voisivat olla vastuullisuudesta kiinnostuneen sijoittajan ensiaskeleet? Yksi tapa voi olla aktiivinen omistaminen, jossa sijoittaja pyrkii vaikuttamaan omistuksensa kautta yrityksen toimintatapaan. Tällöin omistuksen pitäisi kuitenkin olla kooltaan merkittävä, jotta sillä olisi tarpeeksi painoarvoa. 

Toinen tapa on sijoittaa aktiivisesti yrityksiin, jotka pyrkivät liiketoiminnallaan muuttamaan maailmaa. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi sijoitukset cleantech-yrityksiin tai uusiutuvaan energiaan.

– Sijoituksissa pieniin startup-vaiheen listautumattomiin yrityksiin kannattaa kuitenkin ottaa huomioon sijoituksen riskit, Koivumäki muistuttaa.

Yksi vaihtoehto vastuullisuudesta kiinnostuneelle sijoittajalle ovat teemarahastot. Niiden kautta on mahdollista sijoittaa asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä. Esimerkkeinä Koivumäki mainitsee ympäristön tai vaikkapa sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisen. 

Rahaston avulla on mahdollista vaikuttaa enemmän kuin yksittäisen sijoittajan on suorilla sijoituksillaan mahdollista. Rahastot ovat institutionaalisia sijoittajia, ja salkunhoitaja saa enemmän syvällistä tietoa sijoituskohteista ja voi tehdä tiedon pohjalta harkittuja sijoituksia, joilla on merkittävyyttä. Yrityksen vastuullisuuden tarkastelu vaatii tarkkaa paneutumista yrityksen toimintaan ja koko toimialaan, ja tähänkin on paremmat mahdollisuudet isoilla sijoittajilla. Lisäksi rahastot käyttävät merkittävää äänivaltaa yhtiökokouksissa ja voivat äänestämisellään vaikuttaa yritysten vastuullisuuteen.

Ei koko salkkua kerralla uusiksi

Vastuullisen salkun kokoamisessa olisi Anna Koivumäen mielestä hyvä edetä rauhallisesti. Kaikkea ei tarvitse, eikä edes kannata laittaa heti uusiksi, ja sijoituskokonaisuudet pitää aina arvioida kunkin omien sijoitustarpeiden mukaan. Jos ajatellaan esimerkiksi yrityksen tai suvun sijoitussalkkua, on vastuullista sijoittamista pitää huolta myös jatkuvuudesta.

– Lähtisin aina miettimään sijoituksia asiakkaan omien tavoitteiden ja riskiprofiilin kautta. Hajautetussa salkussa voivat painottua vastuullisuuskysymykset, vaikka ne eivät ohjaisikaan koko salkun sisällön rakentamista. 

Vastuullisen sijoittajan muistilista

  • Ympäristö: Kuormittaako yrityksen toiminta luontoa? Kuinka yritys huomioi ilmastonmuutoksen? Onko toiminnassa otettu huomioon luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen?
  • Sosiaalinen vastuu: Toteutuvatko yrityksen toiminnassa ihmisoikeudet, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus? Noudattaako yritys turvallisuusmääräyksiä?
  • Hyvä hallintotapa: Mihin yrityksen kasvu perustuu? Onko yrityksen toiminta läpinäkyvää?

Minkälainen voisi olla sinun sijoittamisen suunnitelmasi?

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää Private Banking -palveluista.

Ota yhteyttä meihin

Ota yhteyttä meihin

Private Banking -asiakkaaksi?

0800 19 89 89 (pvm/mpm*)

*paikallisverkkomaksu/matkapuhelinmaksu