Aloita asuntosäästäminen jo tänään

Asuntosäästämisen voit aloittaa esimerkiksi avaamalla ASP-tilin. Valtio tukee nuorten ensiasunnon hankintaa ASP-lainojen kautta. ASP-tilille voit kerryttää säästöjä sinulle sopivaan tahtiin, sillä asuntosäästäminen ASP-tilille ei esimerkiksi vaadi talletuksia joka kuukausi. Tili on tarkoitettu 15-44-vuotiaille ensiasunnon ostajille, ja saat monia etuja: maksamme ASP-tilille esimerkiksi vuosittaisen talletuskoron lisäksi 4 %:n lisäkorkoa avausvuodelta ja viideltä seuraavalta vuodelta. 

Tutustu ASP-tilin avaamiseen tarkemmin

Omilla säästöillä ensiasuntoon

Asuntosäästäminen siihen tarkoitetulle tilille ei ole välttämätöntä oman ensikodin ostajalle, vaan säästäminen asuntoa varten onnistuu myös tavallisen säästötilin turvin. Tarvitset tällöin asuntolainan saamiseksi omia säästöjä vähintään 5 % ensiasunnon hinnasta sekä säännölliset tulot. Lainalle on hankittava takaus, ja tarvittaessa lisävakuuden voi myös ostaa. 

Lue lisää Nordean OmaTakauksesta

Asuntolaina yhdessä toisen kanssa

Etenkin kalliimpaa asuntoa ostaessa kulujen ja lainan jakaminen voi olla kannattavaa, ja asunnon voi hankkia myös yhdessä kumppanin tai vaikka vanhempien kanssa. Asuntolaina voi olla yhteinen tai kummallakin osapuolella oma. Autamme sinua laatimaan yksityiskohtaiset maksusuunnitelmat, jotta lainan takaisinmaksu on mahdollisimman sujuvaa – pääset alkuun esimerkiksi chatista tämän sivun alareunasta!

Lue lisää yhteisestä asuntolainasta

Asuntolaina ilman vakuuksia

ASP-lainalla on ilmainen valtion takaus, minkä ansiosta et tarvitse muita vakuuksia lainan saamiseksi eikä sinun tarvitse pyytää takausta esimerkiksi vanhemmilta. Asuntolainan valtiontakauksen voi saada jokainen, joka ottaa asuntolainan oman vakituisen asunnon rakentamista tai ostamista varten. ASP-korkotukilainan ottajan ei tarvitse myöskään maksaa takausmaksua.

Ensiasunnon ostaminen alusta avainten noutoon

Olemme listanneet kuusi askelta ensimmäisen oman kodin ostamiseen Ensiasunnon ostajan oppaaseen. Millaisia asioita kannattaa ottaa huomioon ennen kuin aloitat asuntosäästämisen avaamalla asuntosäästötilin? Mitä kaikkea asuntoa varten säästäjän ja asuntolainan ottajan tulee muistaa, ja miten muutto hoituu mahdollisimman sujuvasti? Askeleita seuraamalla saat kattavan kuvan siitä, mitä kodin ostamisen prosessiin kuuluu. Voit myös ottaa helposti ja nopeasti yhteyttä meihin, jos aika on oikea ensimmäisen asunnon hankintaan.

Kysy ensiasunnon ostosta

Asiakaspalvelumme auttaa mielellään.

Soita 0200 3000

Kysy meiltä, me neuvomme!

Voit kysyä meiltä chatin kautta, mikäli haluat lisätietoja.

Avaa chat Avautuu uuteen ikkunaan