Miten asuntolaina-asiakkaan kannattaa varautua?

Asuntolainan lyhennyksen kuukausierä on monen talouden suurin yksittäinen menoerä. Siksi on aina hyvä pohtia, kuinka paljon korkokuluja budjettisi kestää, jotta asuntolainakulujen lisäksi rahaa jää myös säästöön sekä tavanomaiseen kulutukseen ja muihin itselle mieluisiin asioihin.   

  1. Hyvä tapa on säästää varakassaa kasvavia menoja silmälläpitäen. Silloin taloudessa on liikkumavaraa siltä varalta, että esimerkiksi lainanhoitomenot kasvaisivat. Kun varakassa on kunnossa, sinun on helppo aloittaa vaurastuminen. Lue kuinka säästät ja vaurastut laina-aikana.Avautuu uuteen ikkunaan
  2. Voit turvata talouttasi korkosuojan avulla, jolloin tiedät etukäteen, millainen kuukausieräsi voi korkeammillaan olla. Silloin lainasi korko ei nouse suuremmaksi, kuin mitä taloutesi kestäisi.

Varaudu tuleviin menoihin säästämällä ja sijoittamalla

Säästämällä asuntolainan lyhentämisen ohella kerrytät puskuria omaan talouteesi. Usein sopiva tapa on säästää kuukausittain rahastoihin.

Voit varata ajan sijoitustapaamiseen, jossa rakennamme yhdessä säästämisen suunnitelman sinun taloutesi ympärille.

Varaa aika maksuttomaan sijoitustapaamiseenAvautuu uuteen ikkunaan

Korkoputki

Korkoputki on sopimus, jonka avulla varmistut siitä, että asuntolainasi kuukausilyhennys pysyy sovituissa rajoissa koko suoja-ajan. 

  • Korkoputkella saat suojaa korolle 3, 5, 7 tai 10 vuodeksi.
  • Ei suojausmaksua.
  • Saat sen uuteen tai jo olemassa olevaan lainaan. 

Lue lisää Korkoputkesta

Kiinteäkorkoinen asuntolaina

Kiinteä korko varmistaa, ettei korko muutu laina-aikana. Kun kuukausierä on ennalta tiedossa, oman talouden hallinta helpottuu. 

  • Kiinteän koron saa lainalle  3, 5, 10 tai 15 vuodeksi yli 20 000 euron lainoille.
  • Kiinteäkorkoisen asuntolainan maksuohjelman muutokset sovit kanssamme, eli niitä et voit tehdä verkossa itse.
  • Yleensä maksat pankille korvausta lainasi ennenaikaisesta takaisinmaksusta, mikäli vastaavan uuden lainan korko on alempi kuin lainasi korko. Kuitenkaan emme maksa hyvitystä, jos vastaavan uuden lainan korko olisi korkeampi kuin lainassasi.

Mikäli kiinnostuit kiinteäkorkoisesta asuntolainasta, varaa aika asuntolainaneuvojalle. Ota yhteyttä Nordean asiakaspalveluun.

Korkokatto

Korkokatto on sopimus, jossa sovimme viitekoron tason, jonka yli oman lainan korko ei nouse. Toisin sanoen, vaikka lainasi viitekorko vaihtuu markkinoiden mukaan, korkosi ei nouse yli sovitun tason, vaikka viitekorko niin tekisikin. Viitekoron laskiessa korkosi laskee.

  • Voit valita korkokaton voimassaoloajaksi 3, 5, 7 tai 10 vuotta.
  • Teet maksuohjelmaan muutoksia joustavasti.
  • Korkokatosta maksat suojausmaksun.

Lue lisää Korkokatosta

Älä jää yksin huoliesi kanssa

Olemme täällä sinua varten. Tarjoamme käyttöön ratkaisuja, joilla esimerkiksi lainanlyhennykset ja maksut joustavat.

Tutustu ratkaisuihimme

Lyhentäisinkö lainaa vai sijoittaisinko?

Suomalaiset ovat perinteisesti maksaneet asuntolainan vauhdikkaasti pois, mutta aina se ei ole paras vaihtoehto. Miksi näin?

Lue lisää säästämisestä laina-aikana

Miten korot vaikuttavat lainasi kuukausierään?

Asuntolainalaskurillamme voit alustavasti arvioida, miten korko vaikuttaa lainasi kuukausierään.

Kokeile asuntolainalaskuriamme