Perintäkulut muodostuvat kuluista ja palkkiosta

Kuluja ovat pankille saatavan perimisestä aiheutuneet kulut kuten esimerkiksi viranomaismaksut, asiakirjojen lunastusmaksut, kopiointikulut sekä matka- ja puhelinkulut. Jos pankki on antanut perintäasian hoidettavaksi asiamiehelle kuten asianajaja, perintätoimisto tai muu asiamies, myös asiamiehen käytöstä pankille aiheutuneet kulut (asiamiehen laskutus) ovat perintäkuluja. Asiamiehen tuntiveloitus voi olla suurempi kuin alla oleva pankin.

Palkkio on korvaus siitä työstä, jonka pankki on tehnyt saatavan perimiseksi. Palkkion veloitusperusteena on joko toimenpidekohtainen kiinteä hinta tai tuntiveloitus, joka on 50-175 euroa/tunti riippuen asian laadusta ja tehtävän vaikeusasteesta. Alla on lueteltu ne toimenpiteet, joilla on kiinteä hinta sekä ne toimenpiteet, joihin sovelletaan tuntiveloitusta. Kiinteähintaisten toimenpiteiden osalta pankilla on oikeus kuitenkin periä todelliset perintäkulut silloin, kun toimenpiteestä on sen edellyttämän tavanomaista suuremman työmäärän vuoksi aiheutunut  kiinteähintaisen toimenpiteen hinnan ylittäviä kuluja.  

Oikeudenkäyntikulut muodostuvat kuluista ja palkkiosta ja niiden määrä määräytyy tuomioistuimen tuomitseman määrän mukaisesti.

Pankin perimät palkkiot pankin saatavan perimisestä
PerintäHinta
Kirjallinen maksumuistutus5,00 €
Eräännyttämiskirje45,00 €
Kuittausilmoitus/kpl45,00 €
Eräännytetyn luoton maksuohjelman muuttaminen (luoton pääoma on yli 1.000 euroa ja uudessa maksuohjelmassa on maksueriä vähintään 5 kappaletta)50,00 €
Muu toimenpidetuntiveloitus
NeuvotteluHinta
Ensiperintäneuvottelu vapaaehtoisratkaisun aikaansaamiseksimaksuton
Muu neuvottelutuntiveloitus
Vakuuksien rahaksimuuttoHinta
Kirjallinen ilmoitus pantin myyntiin ryhtymisestä (Kauppakaari 10:2 §) pantinomistajalle, jälkipantinsaajalle ja vuokralaiselle tai muulle nautintaoikeuden haltijalle/kpl45,00 €
Tuomion täytäntöönpanopyyntö ja pakkohuutokauppaennakon maksaminen ulosottomiehelle45,00 €
Myyntitoimeksiantosopimuksen tekeminen kiinteistön-, arvopaperin- tms. välittäjälle kanssa110,00 €
Ilmoitus pantinomistajalle, jälkipantinsaajalle ja vuokralaiselle  pantin realisointitavasta ja -ajankohdasta/kpl45,00 €
Sitoumus yhtiövastikkeiden maksamisesta45,00 €
Vaatimus pantin tuoton maksamisesta pantinhaltijalle45,00 €
Panttikertymän ylijäämän tilittäminen muulle pantinsaajalle /kpl45,00 €
Muu toimenpidetuntiveloitus
OikeudenkäyntiHinta
Haasteen vastaanottaminen ja asian kirjaaminen45,00 €
Tyytymättömyyden ilmoittaminen alioikeuden ratkaisuun110,00 €

Suppean haastehakemuksen laatiminen. Perustuu Oikmin asetus oikeudenkäyntikulujen määrästä 14.12.2001 / 1311

196,00 - 246,00 €
Turvaamistoimenpidehakemustuntiveloitus
Asiaan perehtyminentuntiveloitus
Laajan haastehakemuksen laatiminentuntiveloitus
Oikeudenkäyntikirjelmän laatiminen (vastaus, täydennys, lausuma, valitus)tuntiveloitus
Oikeudenkäyntimateriaaliin perehtyminen ja valmistautuminen oikeuden istuntoontuntiveloitus
Asianajo tuomioistuimessatuntiveloitus
Asiakirja, todistus ja laskelmaHinta
Asiakirjan hankkiminen pankin ulkopuolelta35,00 €
Muun kuin atk-tulosteena syntyvän tai kiinteästi hinnoitellun asiakirjan laatiminentuntiveloitus