Yrityksesi palkanmaksu SEPA-aikaan
Siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen SEPAan tuo muutoksia yrityksille palkkojen ja eläkkeiden maksamisessa.
Palkkojen ja eläkkeiden maksamisessa siirrytään samaan standardiin kuin muissakin tilisiirroissa eli käyttämään SEPA-tilisiirtoja aikaisemman toistuvaissuorituspalvelun sijasta.
Mikä muuttuu?
SEPA-aikana palkanmaksupäivä määritellään eri tavoin kuin vanhassa toistuvaissuorituspalvelussa. Pankille ei enää maksuaineistossa anneta maksupäivää vaan eräpäivä.
| Vanha tapa: pankkiin ilmoitetaan maksupäivä eli päivä jolloin palkan pitää olla saajan tilillä. |
| Uusi tapa: pankkiin ilmoitetaan maksajan tilin veloituspäivä, jonka tulee olla pankkipäivä ja sen on oltavan palkkapäivää edeltävä pankkipäivä. |
Maksupäivän sijasta palkkatoimeksiannolla annetaan maksajan tilin veloituspäivä, jonka perusteella pankit huolehtivat että palkat ja eläkkeet ovat saajien tileillä kaikissa pankeissa seuraavana pankkipäivänä. Oikea eräpäivä takaa sen, että maksut ovat oikeana päivänä saajilla ja sen antaminen on maksajan tai maksajan järjestelmän vastuulla.
Esimerkki: Palkkapäivä on maanantai 30.11., jolloin palkkojen pitää olla nostettavissa kaikilla palkansaajilla heidän tileillään. Maksajan tulee tässä tapauksessa merkitä aineistoon eräpäiväksi edeltävä pankkipäivä, joka on perjantai 27.11.
Huomaa, että jatkossa yritykset peruuttavat virheelliset palkat itse käyttäen peruutuspyyntösanomaa. Pankki ei voi enää peruuttaa veloituseriä eikä yksittäisiä palkkoja. Peruutuspyyntö on tehtävä ennen kuin maksut on veloitettu maksajan tilitä.
Miten yrityksesi voi valmistautua?
Palkanlaskentajärjestelmien ja pankkiyhteysohjelmien päivitysten yhteydessä on tärkeää huomioida edellä mainitut muutokset. Tarkista myös, että peruutuspyyntöjen tekeminen on mahdollista.
Lisätietoja: soveltamisohje on julkaistu Finanssialan Keskusliiton
www-sivuilla ISO 20022 –maksut sekä Nordean palvelukuvauksessa.