Vahva pörssivuosi
12.01.2010Maailman osakemarkkinoilla mennyt vuosi oli lopulta alun takkuilun jälkeen erittäin tuottoisa. Talouden elpymisen jatkuminen ja kasvavat rahavirrat osakemarkkinoille tukevat osakkeita myös uuden vuoden alussa.
Talous romahduksesta elpymiseen
Päättynyt pörssivuosi oli poikkeuksellisen kahtiajakautunut. Vuoden 2008 lopun finanssikriisin jälkimainingeissa osakkeet olivat syöksykierteessä viime vuoden alkukuukausina. Talouskasvu romahti ja maailman odotettiin painuneen pysyvään heikkouden aikaan. Sijoittajien tunnelmat painuivat maaliskuussa historiallisen synkiksi, kun osakkeiden ei uskottu palaavan nousu-uralle vielä pitkiin aikoihin.
Vuoden alun pikimustat tunnelmat kääntyivät kuitenkin keväällä nousuun, kun alkoi tulla ensimmäisiä pieniä merkkejä talouden tilanteen kääntymisestä. Talouden elpymisen taustalla olivat valtioiden voimakkaat elvytystoimet ja nolliin painetut korot. Lisäksi yritysten tuotanto, joka oli ajettu talvella poikkeuksellisen matalaksi, alkoi uudelleen viritä, kun varastot tyhjenivät. Vähitellen sijoittajien usko talouden uudesta elpymisestä kasvoi, mikä sai osakkeet vuoden loppuun asti kestäneeseen voimakkaaseen nousuun.
Osakkeissa hyvä vuosi
Maaliskuun pohjistaan osakkeet Yhdysvalloissa kohosivat noin 70 prosenttia (S&P500), ja muualla maailmalla nähtiin vieläkin kovempia nousulukemia. Suomessa OMXH Cap-indeksi nousi pohjistaan yli 70 prosenttia, ja koko vuodeltakin kirjattiin yli 40 prosentin tuotot. Vuosi olikin Helsingin pörssissä paras kymmeneen vuoteen. Tosin täytyy muistaa, että edellinen vuosi oli historian synkimpiä ja kurssit ovat edelleen yli 30 prosenttia vuoden 2007 huippujensa alapuolella.
Vahvoissa tunnelmissa uuteen vuoteen
Edellytykset osakkeiden nousun jatkumiselle vuoden alussa ovat lupaavat. Talouden elpyminen jatkuu ja yritysten tulosten odotetaan kasvavan selvästi tiukan kustannuskurin ja piristyvän myynnin ansiosta. Korot pysyvät edelleen matalina, vaikka vähitellen keskuspankit alkavatkin rahapolitiikkaa kiristämään. Sijoittajien vaihtoehtoiset tuotot korkomarkkinoilta pysyvät siten matalina, mikä houkuttelee sijoittajien rahaa osakemarkkinoille. Tammikuussa osakkeet saavat vielä helposti erityistukea, kun vuoden lopulla voittojaan varmistelleet institutionaaliset sijoittajat palaavat takaisin ostolaidalle.
Vahvan alkuvuoden jälkeen näkymät vuoden loppua kohti mennessä ovat epävarmemmat. Talous- ja rahapolitiikka ovat tällä hetkellä poikkeuksellisen löysiä, ja niitä täytyy alkaa vähitellen kiristää, mikä rajoittaa osakkeiden hurjinta nousua. Osakemarkkinoiden tuotot eivät jatkossa siten ole yhtä korkeat kuin viime vuonna, vaikka osakemarkkinat edelleenkin nousu-uralla pysyvät.

