Takana erinomainen rahastovuosi
03.02.2010Viime vuodesta muodostui alun synkistä tunnelmista huolimatta hyvä etenkin osakemarkkinoille ja yrityslainamarkkinoille. Tammi-maaliskuun kehitys muistutti muutamia kehittyviä markkinoita lukuun ottamatta vielä loppuvuotta 2008, mutta huhtikuussa markkinat kääntyivät nousuun. Tämä nousu jatkui lähes koko loppuvuoden.
Vuosi 2009 oli kokonaisuutena erittäin hyvä vuosi myös Nordean rahastoille, joista miltein kaikkien tuotot tai arvot päätyivät plussalle. Eniten nousivat kehittyville markkinoille sijoittavat osakerahastot, joista parhaiten kehittyi yli 140 prosenttia vuoden 2009 aikana noussut Nordea Venäjä.
Myös muut osakerahastot kehittyivät hyvin viime vuonna. Suomeen sijoittavista osakerahastoista paras oli Suomi 130/30 -rahasto yli 60 prosentin tuotollaan. Nordea Eurooppa tuotti yli 30 prosenttia ja Nordea Pohjois-Amerikka 21,23 prosenttia. Nordean paras yrityslainarahasto, Euro Yrityslaina Plus, puolestaan nousi 80,94 prosenttia.
Parantunut markkinatilanne näkyi paitsi rahastojen tuotoissa myös niiden myynnissä. Alkuvuodesta rahastoista vielä virtasi pääomaa pois, mutta huhtikuussa tilanne muuttui ja vuoden jälkimmäisellä puoliskolla rahastomerkintöjen määrä oli jo lunastuksia suurempi. Nordea säilytti markkinajohtajan asemansa, kun Nordea Rahastoyhtiön osuus Suomen rahastomarkkinasta oli 25,2 prosenttia. Markkinaosuus oli sama kuin vuonna 2008.
Lisää tähtiä
Hyvä kehitys nosti myös Nordean rahastojen Morningstar-luokitusta.
Morningstar on maailman johtava puolueetonta ja vertailukelpoista rahastotietoa julkaiseva yhtiö, joka vertailee rahastoja niiden kolmen vuoden tuottohistorian perusteella. Vertailussa otetaan huomioon myös tuoton vaihtelut ja rahaston palkkiot.
Nordea-rahastojen hyvä kehitys heijastui myös niille myönnettyjen Morningstar-tähtien lukumäärään. Kun Suomeen rekisteröityjen Nordea-rahastojen keskimääräinen Morningstar-luokitus oli joulukuussa 2008 vielä 2,87 tähteä, oli luokitus vuoden 2009 lopussa kohonnut 3,12 tähteen.
