Ostotilaisuuksia osakepoimijalle
16.11.2009Keväällä alkanut kurssinousu on ollut nopeaa ja laaja-alaista. Tuottojen metsästyksessä onnistuneella osakevalinnalla on entistä korostuneempi merkitys.
Arvostuksen kiristymisestä huolimatta näkymiinsä nähden houkuttelevasti hinnoiteltuja yhtiöitä löytyy edelleen kohtuullisesti. Moni näistä tarjoaa sekä hyvää kurssinousu- että osinkotuottopotentiaalia. Uskomme Helsingin pörssin suunnan olevan yhä ylöspäin, mutta jatkossa jyvät tullaan erottelemaan akanoista.
Sijoittajilla runsaasti käteisvaroja
Osakemarkkinoilla koettiin lokakuussa hengähdystauko keskellä kiivainta tuloskautta. Yritysten odotettua myönteisemmät tulosraportit, kasvua ennakoivat talousluvut, alhaisina pysyttelevät korot sekä mittavat elvytystoimet pitävät markkinaympäristön edelleen otollisena osakesijoittajalle.
Sijoittajilla on hallussaan runsaasti käteisvaroja ja markkinoilla näyttää yhä olevan paljon sijoittajia odottamassa suotuisia ostotilaisuuksia. Markkinoiden korjausliikkeet tulevat siten jäämään kestoiltaan lyhytikäisiksi.
Edellisen tuloskauden teemat toistuivat
Suomalaisyhtiöiden kolmannen neljänneksen tuloskausi muistutti teemoiltaan Q2-tuloskautta. Tuloskehitys oli markkinaennusteita vahvempaa, mutta kuten alkusyksystä ennakoimme, tulosylitykset tehtailtiin pääosin onnistuneiden kulukarsintojen ja tehostamistoimien kautta. Loppukysynnässä ei näkynyt vielä merkittävää piristymistä. Moni yritys puhui tosin jo rohkaisevasti asiakaskunnan aktivoitumisesta.
Käynnissä olevista sopeuttamistoimista on todennäköisesti luvassa hyvää myös ensi vuoden alussa julkistettaviin Q4-tuloksiin. Myynnin kasvu on tulosten kohentumisen kannalta jatkossa silti välttämätöntä, sillä kustannusleikkausten tie alkaa monella yrityksellä olla pian loppuun kuljettu.
Odotamme, että talouskasvun elpymisen myötä kysyntä alkaa vähitellen osoittaa signaaleja piristymisestä. Liikevaihtojen kääntyessä odotetusti nousuun vuonna 2010 tuloksilla on tilaa kohentua reippaasti ja nopeassa tahdissa, sillä suomalaisyritykset ovat nyt operatiivisesti virtaviivaisessa kunnossa.
Osinkotuotot saattavat yllättää
Pörssiyhtiöiden kassavirrat ovat taantumasta huolimatta vahvistuneet useimmilla toimialoilla. Kysyntänäkymien nopeasti heikennyttyä viime vuoden lopulla moni suomalaisyritys keskittyi kassavirtansa suojeluun; varastotasoja purettiin, investoinnit jäädytettiin ja käyttöpääoman hallintaa tehostettiin. Tammi-syyskuun kassavirtojen perusteella kotimaiset pörssiyhtiöt vaikuttavat pääosin varsin taantumakestäviltä ja saattavat niiden turvin myös jakaa kohtuullisesti osinkoja ensi keväänä.
Ensi kevään osinkopotti tulee kutistumaan selvästi kuluvasta vuodesta, mutta uskomme osinkojen leikkaantuvan suhteellisesti tuloksia vähemmän. Tätä tukevat myönteisen kassavirtakehityksen ohella taseisiin hyvinä tulosvuosina kertyneet runsaat voittovarat. Koko pörssille laskettu keskimääräinen osinkotuottoennuste on kirjoitushetkellä 3,7 %, mitä suhteessa korkotuottoihin pidämme varsin houkuttelevana.
Arvioimme tulevan kevään osinkopotin putoavan noin viiteen miljardiin euroon. Uskomme hyvien osinkotuotto-odotusten myös rajaavan osakkeiden merkittävämpää kurssilaskuriskiä loppuvuonna.
Mallisalkusta vinkkejä osakevalintaan
Reaalitalouden uutisvirran säilyminen myönteisenä on keskeistä pörssin loppuvuoden kehitykselle, sillä analyytikot hakevat talouden odotetusta käänteestä perusteita ensi vuoden tuloskasvuennusteisiin. Varaa pettymyksiin ei ole, sillä tämänhetkisten ennusteiden mukaan kotimaisten pörssiyhtiöiden tuloskertymän odotetaan ensi vuonna kasvavan jälleen reilusti, yli 40 %. Ennusteiden valossa pörssin keskimääräinen P/E-arvostus asettuu noin 16:een, mikä on hieman yli pitkän aikavälin keskiarvojen.
Osakevalinnoissamme painotamme tällä hetkellä markkina-asemansa vakiinnuttaneita suuria yhtiöitä, joilla on joustava liiketoimintarakenne, mikä mahdollistaa nopean sopeutumisen toimintaympäristön muutoksiin. Vakaat tulos- ja kassavirtanäkymät sekä vahva tase ja matala velkaantuneisuus ovat niin ikään mielestämme edelleen painotettavia ominaisuuksia.
Markkinatilanteeseen sopivia yhtiökandidaatteja esittelemme Nordean Verkkopankissa julkaistavassa kotimaisessa osakemallisalkussa.

