15.03.2010Kreikan valtion velkaongelmat painoivat sijoitusmarkkinoita vuoden alussa, mutta pahimmat huolet ovat haihtumassa. Sijoittajien katseet siirtyvät taas talouden ja tulosten elpymiseen, mikä tukee edelleen osakkeiden nousua.
Yskivä vuoden alku
Kuten viime vuoden lopulla ennakoimme, yritysten tulokset viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä olivat erittäin hyviä. Erityisesti Yhdysvalloissa tulokset ylittivät selvästi analyytikoiden odotukset. Hyvät tulosuutiset jäivät vuoden alussa kuitenkin markkinoilla sivurooliin, kun sijoittajien huomio keskittyi Kreikan valtion velkaongelmissa painimiseen. Osakemarkkinoilla nähtiinkin pientä laskua, kun sijoittajat pelkäsivät Kreikan murheiden painavan koko maailman taloutta.
Kreikan valtion ylivelkaantuminen ei ole sinällään mikään uusi uutinen, mutta vuoden alussa maan rahoitusongelmat hyppäsivät yleiseen tietouteen. Pakon edessä maassa on kuitenkin ryhdytty toimiin tilanteen korjaamiseksi. Maaliskuun aikana julkaistut suuret säästöohjelmat ja veronkorotukset ovat vakuuttaneet muut EU-maat ja sijoittajat siitä, että ongelmia ratkotaan tosissaan. Kreikan talous ei enää olekaan päällimmäisenä sijoittajien mielissä, vaan huomio on kääntynyt jälleen yleiseen talouden kuvaan.
Elpymisen tiellä
Talouden elpyminen on jatkunut ympäri maailmaa. Kehittyvien maiden talouskasvu on kiihtynyt niin voimakkaasti, että joissain maissa joudutaan jo hillitsemään kasvua politiikkaa kiristämällä. Länsimaatkin ovat kääntyneet reippaaseen kasvuun valtioiden elvytystoimien, matalien korkojen ja varastojen täydentämisen tukemina.
Yritysten tuloskasvunäkymät ovat tällä hetkellä poikkeuksellisen hyvät. Tiukka kustannuskuri ja elpyvä talous parantavat tuloksia voimakkaasti viime vuoden romahduksen jäljiltä. Tällä hetkellä kasvu on monin paikoin historiallisen nopeaa. Jatkossakin talouden ja tulosten suunta pysyy ylöspäin, mutta odotamme kasvutahdin hiipuvan, kun talouden tukitoimet vähenevät vuoden lopulla.
Yhä ylös, mutta hitaampaa tahtia
Sijoittajat tietävät talouden ja tulosten paranevan ripeästi, ja siten paljon hyviä uutisia on jo osakkeiden hintoihin leivottu. Odotukset ovat nousseet ja siten niitä on aiempaa hankalampi ylittää, mikä rajoittaa osakkeiden nousuvauhtia. Osakkeet eivät ole erityisen kalliita, mutta eivät myöskään halpoja nykyisillä tulosodotuksilla.
Korot ovat ja pysyvät kuitenkin matalina toistaiseksi, joten korkeampaa tuottoa haluavat sijoittajat joutuvat pitämään katseensa osakemarkkinoissa. Osakkeiden näkymät ovat siten edelleen hyvät, vaikka tuotot eivät enää häikäisekään. Odotamme osakkeiden heilunnan kasvavan jatkossa, kun talouden nousun vahvin vire hiipuu, joten ”ilmaisia lounaita” ei enää ole tarjolla, mutta kohtuullista tuottoa on osakemarkkinoilla edelleen saatavissa.
Lippo Suominen
sijoitusstrategi, Strategic Investment Advice,
Nordea varallisuudenhoito