14.06.2010Kesäkuussa erääntynyt Nordean indeksilaina Kiina-Intia Ekstra tuotti sijoittajalle huimat 12 prosenttia vuodessa.
Sijoitus oli viiden vuoden mittainen, ja sen tuotto perustui Kiinan ja Intian osakemarkkinoiden kehitykseen. Kohde-etuuksina olevien osakeindeksien arvonkehitys oli erittäin myönteinen, joten Kiina-Intia Ekstraan sijoittanut sai eräpäivänä takaisin sijoittamansa pääoman ja noin 96 prosentin indeksihyvityksen.
Indeksilaina räätälöidään markkinatilanteen mukaan
Indeksilainat sopivat sijoittajalle, joka haluaa päästä osalliseksi esimerkiksi osakemarkkinoiden mahdollisuuksista ilman pääoman menetyksen riskiä.
Aina ei mielenkiintoisille ja Suomesta katsottuna eksoottisillekin markkinoille tai toimialoille ole helppoa tai mahdollista päästä omin avuin. Indeksilaina sitä vastoin on helppo ja kustannuksiltaan edullinen tapa sijoittaa kaukomaiden osakkeisiin tai esimerkiksi raaka-aineisiin. Toki indeksilainoja rakennetaan myös kotimaisiin osakkeisiin.
Indeksilainalla kasvumarkkinoille
Nyt myynnissä ovat BRIC-lainat, jotka sijoittavat BRIC-maihin eli Brasiliaan, Venäjälle, Intiaan ja Kiinaan. Lainat ovat noin viiden vuoden mittaisia, ja niiden nimellispääomat palautetaan eräpäivänä riippumatta siitä, miten kohde-etuusmarkkinat kehittyvät laina-aikana.
Vaikka lainat onkin tarkoitettu osta ja pidä -tyyppisiksi, voit myydä ne pois myös ennen eräpäivää. Lue tarkemmin.
Pääomaturva
Nordean liikkeeseenlaskemien lainojen pääomaturva tarkoittaa, että sijoituksen eräpäivänä sijoittaja saa nimellispääoman kokonaisuudessaan takaisin, mikäli Nordea ei mene konkurssiin tai joudu vakaviin maksuvaikeuksiin. Pääomaturvaan eivät vaikuta luottovastuutapahtumat, kohdeyrityksen konkurssi tai muut ulkoiset tekijät. Pääomaturva ei kata Ekstraversion ylikurssia. Vaikka kohde-etuus olisi tappiollinen, eräpäivänä sijoittajalle maksetaan nimellispääoma takaisin.
Indeksilainaan liittyy liikkeeseenlaskija- ja ylikurssiriski. Jos sijoittaja myy lainan pois ennen eräpäivää, jälkimarkkinahinta voi olla enemmän tai vähemmän kuin lainan nimellisarvo.