Nordea logotype

Asiakkaan tulostama versio 2010.03.14

Nordean sinkkututkimus: Suomalaisella sinkulla pienet tulot – ja rakkaus vapauteen

Yhä useampi  suomalainen kotitalous koostuu vain yhdestä henkilöstä. Nordean teettämän tutkimuksen mukaan yksinään asuvat eli sinkut kokevat taloudellisen tilanteensa heikommaksi kuin muilla suomalaisilla keskimäärin. Siitä huolimatta joka toinen heistä olisi valmis veronkorotuksiin ympäristönsuojelun nimissä. Sinkut rakastavat vapauttaan, ja tietävät tuon vapautensa hinnan: korkeat elinkustannukset sekä ajoittainen yksinäisyys.

Yksinään asuvat muodostavat jo yli kolmanneksen kaikista maamme kotitalouksista. Helsingissä lähes joka toisessa taloudessa asutaan yksin.

Yksin elämisessä sekä miehet että naiset arvostavat eniten vapautta ja omaa päätäntävaltaa, haittapuolissa korostuu yksinäisyys. Läheisimmät ihmissuhteet muodostuvat ystävistä ja sukulaisista.

Sinkuista kolmasosa kokee taloudellisen tilanteensa jonkin verran muita huonommaksi ja toinen kolmannes pitää sitä samanlaisena kuin muilla talouksilla. Työikäisistä  sinkuista yli kolmannes on matalatuloisia eli ansaitsee alle 15 000 euroa vuodessa.

- Usein kuvitellaan, että sinkuilla menee taloudellisesti paremmin kuin muilla. Mutta kun kiinteitä menoja kuten asumiskuluja ei voi jakaa toisen kanssa, on taloudellinen tilanne todellisuudessa usein huonompi. Yksin asuvilla miehillä on myös alhaisempi tulotaso kuin muilla miehillä, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Tarja Svartström.

Vähemmän lainaa, puolella oma auto
 
Yksinasuvilla on muuta väestöä useammin opintolainaa, vaikka keskimääräinen koulutustaso on alhaisempi. Muita lainoja yksinasuvilla on muuta väestöä vähemmän; erityisesti asuntolainaa, mutta myös auto- ja kulutusluottoa. Sinkut asuvatkin muita kotitalouksia useammin vuokralla ja vain noin puolet ajaa omalla autolla.

Sinkutkin säästävät, mutta eivät perhettä varten

Säästöjen määrä ja jakautuminen pankkitileille, rahastoihin sekä osakkeisiin on yksinasuvilla samanlaista kuin muillakin suomalaisilla. Vapaaehtoisia eläkevakuutuksia heillä kuitenkin on tavallista harvemmin, erityisesti miehillä.

- Säästämisen syissä näkyy luonnollisesti se, että perhettä varten ei säästetä. Toisaalta myös säästäminen suuria investointeja varten on vähäisempää yksin asuvien kohdalla, toteaa Svartström.

Tutkimus osoittaa, että joka neljäs suomalainen säästää perhettään varten, yksin asuvista vain joka kahdeskymmenes mainitsee saman syyn varallisuuden kartuttamiselle.

Nuoret naissinkut matkailun suurkuluttajia

Tutkimus selvitti myös yksin asuvien elintapoja ja asenteita. Naisten ja miesten välillä on huomattavia eroja, mutta molemmat ovat muuta väestöä kiinnostuneempia kulttuurista sekä käyttävät innokkaasti kirjastopalveluja.

Sinkkunaiset matkustavat muita naisia enemmän. Erityisesti tämä innostus näkyy nuorissa naisissa, jotka käyttävät monipuolisesti erilaisia matkailupalveluja. He lomailevat paljon ulkomailla ja tekevät usein lyhyitä matkoja Tallinnaan tai Tukholmaan. Myös kotimaanmatkailu on suosittua heidän keskuudessaan. Liikunnastaan yksin elävät naiset huolehtivat samalla tavalla kuin muutkin.

Yksinään asuvat miehet sekä matkustavat että harrastavat liikuntaa muita miehiä vähemmän, mutta ravintoloista ja baareista heidät tapaa muita useammin. Heidän joukossaan on myös tavallista suurempi joukko miehiä, jotka ovat kiinnostuneita ruoanlaitosta.

Viiden prosentin veronkorotus hyväksytään

Yksin elävät naiset eivät eroa asenteiltaan radikaalisti muista naisista. He ovat kuitenkin näitä suvaitsevaisempia sekä pitävät tasa-arvoa ja ympäristönsuojelua tavallista tärkeämpänä. Kulttuurin ohella he ovat muita naisia kiinnostuneempia sekä taloudesta että politiikasta. Mahdollisesti hyvän koulutustaustansa vuoksi sinkkunaisilla näyttää myös olevan tavanomaista enemmän uskoa omiin kykyihinsä, sillä muita naisia yleisemmin he uskovat sopivansa johtamistehtäviin.

- Yllättävää on, että lähes 60 % sinkkunaisista ja lähes puolet sinkkumiehistä on valmiita viiden prosentin veron korotuksiin, jos pystyisimme siten suojelemaan ympäristöämme tehokkaammin, Svartström pohtii.

Toisaalta oman toimeentulon tärkeys sekä muut materiaaliset arvot korostuvat yksin asuvien miesten asenteissa. He hyväksyvät yleisemmin menestyksen myös muiden kustannuksella. Miehillä yksin eläminen tuntuu vähentävän uskoa omiin kykyihin: harvemmat luottavat johtamiskykyynsä ja useammat tuntevat myös tarvetta todistaa menestystään muille.

- Sinkut ovat varsin heterogeeninen ryhmä johtuen mm. laajasta ikäjakaumasta. He kuitenkin muodostavat lähes miljoonan ihmisen joukon, joka päätöksentekijöiden tulisi ottaa vakavasti paitsi yhteiskunnallisissa asioissa myös palvelujen tuottamisessa, markkinoinnissa kuin tuotetarjonnassakin, muistuttaa Tarja Svartström.

Nordea teetti yksin asuvien elintavoista tutkimukset AC Nielsenillä ja TNS Gallupilla.

Lisätietoja

Tarja Svartström, Nordean yksityistalouden ekonomisti, puh. +358 40 826 2006, tarja.svartstrom@nordea.fi