Nordea logotype

Asiakkaan tulostama versio 2012.05.24

Osakkeet

Osakkeen tuotto muodostuu osingoista ja arvonnoususta

Osakeyhtiössä omistajien yritykseen sijoittamat varat muodostavat osakepääoman, joka jakautuu arvoltaan yhtä suuriin osiin, osakkeiksi. Osakkeenomistajat ovat yhtiön omistajia, joten heillä on päätösvalta yhtiökokouksessa sekä oikeus osinkoon ja uusien osakkeiden merkintään osakeannissa.

Osakkeiden tuotto muodostuu osingosta ja osakkeen arvonnoususta. Yritykset maksavat osingot yleensä vuosittain keväällä. Osakkeiden arvonnousu realisoituu, kun sijoittaja myy osakkeet.

Hankkiako yksittäisiä osakkeita vai rahastoja?

Verrattuna muihin omaisuuslajeihin osakkeille on tyypillistä voimakas tuoton vaihtelevuus. Yksittäisiin osakkeisiin sijoittavalla tuleekin olla aikaa ja kiinnostusta yhtiöiden ja talouden seuraamiseen. Helpompaa on sijoittaa osakemarkkinoille Nordea-rahastojen kautta. Nordealla on tarjolla myös muita osakemarkkinoihin pohjautuvia sijoitusinstrumentteja, esimerkiksi osakeindeksilainat ja warrantit.

Osakkeet ovat arvo-osuuksina

Osakesijoittajan tulee avata arvo-osuustili pankissa. Kaupan toteuduttua sijoittaja saa kaupasta laskelman, joka tulee säilyttää mahdollisen myyntivoiton tai -tappion selvittämiseksi verotuksessa.

Osakkeisiin voi sijoittaa myös merkitsemällä osakkeita osakeannissa tai osakemyynnissä, jossa yhtiön nykyiset omistajat myyvät osan omistuksestaan uusille sijoittajille.