Nordea logotype

Asiakkaan tulostama versio 2012.05.24

Aika tarkistaa vakuutusturva?

19.5.2009Taloudellinen tilanne ja huoli tulevaisuudesta on saanut monen kotitalouden säästämään pahan päivän varalle. Hyvä niin. Kaikkeen ei kuitenkaan voi tai kannata varautua säästämällä. Moni on myös kääntynyt vakuutusyhtiön puoleen selvittääkseen, millaista turvaa nykyiset vakuutukset tarjoavat ja millainen lisäturva on tarpeen. Milloin sinä olet viimeksi tarkistanut vakuutusturvasi kattavuuden?

Vahinko ei tule kello kaulassa, siksi siihen on syytä varautua. Omat, perheen ja omaisuuden vakuutustarpeet kannattaa tarkistaa säännöllisin välein, jotta ikävien yllätysten osuessa kohdalle, ei tipu tyhjän päälle. Muutto uuteen kotiin, elämäntilanteen muutos, varallisuuden kasvu, perheenlisäys… kaikki ne vaikuttavat vakuutustarpeeseen.

Kun talous huolettaa, kannattaa tehdä riskikartoitus, jossa käydään läpi taloutta uhkaavat riskit sekä miettiä, miten näiltä riskeiltä voi suojautua. Huolitaakkaa voi keventää säästämällä tai ottamalla vakuutuksia, mutta usein jo tietoisuus siitä, mitkä riskit ovat todellisia, voi helpottaa.

Vertailemalla eri vakuutusyhtiöitä ja pyytämällä tarjouksen joka perustuu juuri sinun tai perheesi tarpeeseen, voit säästää vuositasolla paljonkin. On hyvä tarkistaa vakuutusten kattavuus, mutta myös se, ettei ole turhia, päällekkäisiä vakuutuksia, jottei tule maksettua turhasta.

Mitä vakuutus maksaa?

  • Vakuutuksen kattavuus, korvausten suuruus, omavastuu ja alennukset vaikuttavat hintaan.
  • Mitä kattavampi vakuutus ja pienempi omavastuu, sitä kalliimpi vakuutus. Nostamalla omavastuuta vähän, voi säästää melkoisesti.
  • Keskittämisalennukset ja bonukset kannattaa aina tarkistaa - keskittäminen ei aina tuo automaattisesti alennusta.

Tarja Svartström
yksityistalouden ekonomisti