Nordea logotype

Asiakkaan tulostama versio 2012.02.11

SEPA

Eurooppaan muodostuu yhtenäinen euromaksualue

Vuoden 2008 alusta alkoi Euroopassa siirtymäaika yhtenäiseen euromaksualueeseen (Single Euro Payments Area, SEPA).

Yksityishenkilöt voivat matkustaa, elää ja omistaa muissa Euroopan maissa vaivattomammin, kun samat maksuvälineet ja -kanavat toimivat kaikissa SEPA-alueen maissa. Palvelujen ja tuotteiden ostaminen Euroopan eri maista yksinkertaistuu, kun maksutapahtumat voidaan hoitaa samoin ehdoin kuin kotimaassa.

Jotta kuluttajat hyödyntäisivät uudet maksamisen mahdollisuudet tehokkaimmin, edellyttää se tutustumista uusiin maksamisen välineisiin. Muutokset nykyisiin kotimaassa käytettäviin ovat kuitenkin pieniä.

SEPA-tilisiirtoja voi tehdä Nordean verkkopankissa vuoden 2008 alussa. Tutustu verkkopankin ohjeisiin ja tiedotteisiin. Kotimaiset tilisiirtolomakkeet tulevat myös vähitellen muuttumaan. Huomioi erityisesti tilinumeron uusi esitystapa (IBAN, kansainvälinen tilinumeron esitystapa). Jatkossa maksun saajan tilinumero maksutoimeksiannoissa annetaan IBAN-muodossa