Korkokatolla kaksoisetu: hyödy matalista koroista ja varaudu samalla tulevaan
17.2.2011Euribor-korkojen ollessa vielä matalia on hyvä aika varmistaa korkokulujen pysyminen alhaisella tasolla. Korkokaton avulla voi varmistaa, etteivät korkokulut nouse kohtuuttomasti nykytasoilta, mutta samalla säilytetään mahdollisuus hyötyä viitekorkojen alhaisesta tasosta.
Talouden elpyessä Euroopan keskuspankki on alkanut hiljalleen purkaa poikkeuksellisia elvytystoimiaan, mikä on heijastunut myös euribor-korkoihin. Varovainen nousu Euribor-koroissa onkin jatkunut, ja pohjat ovat jääneet jo taakse. Useat keskuspankin jäsenet ovat sitä mieltä, että korkoja pidettiin liian matalalla liian pitkään vuosina 2003 - 2005, ja samaa virhettä ei haluta toistaa nyt. Vaikka talouden elpymiseen ja EKP:n toimiin liittyy vielä paljon epävarmuutta, pidemmällä aikavälillä euribor-korot jatkanevat nykyisiltä vielä varsin alhaisilta tasoiltaan ylöspäin.
Ajankohta suosii korkosuojausten tekoa
Nyt onkin houkutteleva aika hyödyntää markkinoilla vallitseva matala korkotaso ja suojautua mahdollisia tulevia viitekoron nousuja vastaan korkokatolla. Korkokaton saa nyt kohtuullisella hinnalla varsin alhaiselle tasolle, koska markkinoilla ei hinnoitella vielä kovin ripeää korkojen nousua. Euribor-korkojen nousun jatkuessa tilanne voi kuitenkin muuttua nopeastikin. Korkokaton avulla voi nukkua yönsä rauhallisesti tarvitsematta huolehtia siitä, että viitekorkojen nousu johtaisi lainanhoitomaksujen nousuun yli oman maksukyvyn markkinaliikkeiden vuoksi.
Käytännössä korkokaton kustannus maksetaan etukäteen, jolloin se voidaan lisätä nostettavan lainan määrään. Maksettavaan viitekorkoon lisätään aina lainamarginaali.
Korkokaton edut:
- Markkinatilanne mahdollistaa korkokaton ostamisen aiempaa houkuttelevammilla hinnoilla
- Korkokatto antaa suojaa viitekoron nousua vastaan
- Korkotason laskiessa hyödyt myös korkokaton alittavasta viitekoron tasosta
Hae Korkokatto
- Tule keskustelemaan konttoriimme
. Mietitään yhdessä, sopiiko korkokatto sinulle. - Soita Nordea Asiakaspalveluun
- Pyydä yhteydenottoa

- Et ole vielä Nordean asiakas? Tervetuloa asiakkaaksi.