Nordea logotype

Asiakkaan tulostama versio 2012.05.24

Tarkkana mökkikaupoilla

16.5.2008 13:00Näin keväällä saattaa iskeä mökkikuume. Välittäjien mukaan mökkikauppa käy kuumana ja niin kuivanmaan mummonmökeistä kuin erityisesti rantapaikoista on jopa pulaa. Tarjonnan niukkuus nostaa hintoja ja hyvistä paikoista kohtuuetäisyydellä suuremmista kaupungeista pyydetään ja maksetaan melkoisia hintoja.

Kolmasosalla suomalaisista on jo mökki. Lähes puolet mökin omistajista mökkeilee tällä hetkellä suvulle tai perheelle kuuluneella paikalla, joka on tullut perinnön kautta haltuun. Mökillä vietetään keskimäärin seitsemän viikkoa vuodessa, mutta kun uusista mökeistä tehdään usein varustelultaan lähes omakotitalon veroisia, lisääntynee myös siellä vietettävä aika.

Tarkkana mökkikaupoilla

Koska kiinteistökaupan osaaminen erityispiirteineen ei kuulu kansalaistaitoihin, kannattaa mökkikaupoilla pitää pää kylmänä ja tutkia kaupan kohde huolella.

Useimmiten myynti-ilmoituksissa näkyy myytävänä kokonainen kesämökkikiinteistö, jolla tarkoitetaan yleensä tilaa tai tonttia. Kiinteistön määräalalla puolestaan tarkoitetaan jostakin toisesta kiinteistöstä, kantatilasta, luovutettavaa rajoiltaan määrättyä aluetta, josta ei kuitenkaan ole vielä muodostettu erillistä kiinteistöä tai tonttia.

Kauppakohteen rekisteritiedot, joiden tulisi päiväykseltään olla melko tuoreita, kertovat mistä milloinkin on kyse. Tutustumisen arvoisia asiakirjoja ovat lainhuutotodistus, rasitustodistus ja ote kiinteistörekisteristä. Niistä käy ilmi esimerkiksi myytävän kohteen tarkka pinta-ala, rasitteet ja oikeudet.

Kiinteistön kauppa ja rahoitus

Kiinteistön kauppa poikkeaa irtaimen, esimerkiksi osakehuoneiston, kaupasta. Määräalan kaupassa noudatetaan samoja periaatteita kuin kiinteistökaupassa. Kiinteistön kauppa tehdään aina kirjallisella kauppakirjalla. Kaupantekotilaisuudessa on oltava läsnä kaupan allekirjoittavien myyjän ja ostajan tai heidän valtuuttamansa asiamiehen lisäksi kaupanvahvistaja, joka vahvistaa kaupan.

Koska suuri osa kesämökin ostosta haaveilevista suunnittelee ostavansa mökin rantamaisemista, tarvitaan haaveen toteuttamiseen usein lainaa. Jotta lainarahoitus onnistuisi, tarvitaan muiden edellytysten lisäksi vakuus luoton maksulle. Kesämökin rahoituksen vakuutena voidaan käyttää vaikka kaupungissa olevan asunnon asunto-osakkeita, mutta myös ostettavaa kiinteistöä.

Jotta kiinteistöä voidaan käyttää vakuutena, tulee siihen kohdistua kiinnityksiä eli panttikirjoja. Mikäli näitä ei ennestään kiinteistöön kohdistu, voidaan niitäkin hakea käräjäoikeudesta. Kiinteistöllä ei ole rahoittajalle arvoa ennen kuin kiinnitykset on vahvistettu – eihän rahoittaja ilman mitään asiakirjaa voi osoittaa kiinteistön olevan velkojen panttina.

Kiinteistökauppa on koukeroineen joskus varsin vaikeaselkoinen. Jos olet ostamassa kesämökkiä ja olet epävarma, ota yhteyttä vaikkapa omaan pankkineuvojaasi tai asiantuntevaan kiinteistönvälittäjään.

Tarja Svartström