Nuorista aikuisista yli 40 % asuu omistamassaan asunnossa
28.02.2007Suomalainen nuori muuttaa muita pohjoismaalaisia nuoria varhemmin itsekseen asumaan. 18-21 -vuotiaista vanhempien luona asuu joka kolmas, mutta 26-29 -vuotiaista kotona asuu enää kolme prosenttia. Useimmiten suomalainen muuttaa kotoaan vuokralle, mutta 26 -vuotiaista jo yli 40 prosenttia asuu omistusasunnossa. Mm. nämä tiedot käyvät ilmi Nordean tutkimuksesta, jossa haastateltiin yhteensä yli 4000 nuorta Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Puolet kotona asuvista ikäryhmään kuuluvista suomalaisista ei maksa asumisestaan mitään. 40 prosenttia maksaa pienen summan. Vain viisi prosenttia ilmoittaa maksavansa asumis- ja ruokakustannuksia vastaavan summan. Kotiin maksavien keskimääräinen summa on 115 euroa kuukaudessa.
- Vanhemmille voisikin antaa säästövinkin: työssäkäyvä nuori voisi maksaa kotona asumisestaan ”vuokraa”. Kertyneen summan vanhemmat voisivat antaa hänelle takaisin hänen muuttaessaan omilleen, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Tarja Svartström.
Suuri enemmistö nuorista aikuisista säästää itsekin, vain 14 prosenttia ei säästä lainkaan. Useimmiten suomalainen nuori säästää kuitenkin vain silloin, kun hänelle jää ylimääräistä. Ruotsissa tässä elämänvaiheessa säästetään jo säännöllisesti.
Tekstiviestilainoja pidetään kaikissa Pohjoismaissa kalliina ja liian helposti saatavina. Suomalaiset suhtautuvat vippeihin kaikkein negatiivisimmin. Taloudelliseen tulevaisuuteen nuoret suhtautuvat optimistisesti. Lähes puolet uskoo taloudellisen tilanteen olevan tulevaisuudessa parempi kuin heidän vanhemmillaan samanikäisinä.
Tarja Svartström
Yksityistalouden ekonomisti
