Nordea logotype

Asiakkaan tulostama versio 2012.05.24

Riskitunnuslukujen laskentaan muutoksia

15.12.2010Rahastojen riskitunnusluvut lasketaan Rahastot Nyt -palvelussa jatkossa päivähavaintojen sijasta kuukausihavaintojen perusteella. Tämän myötä muutokset esim. volatiliteetteihin ovat huomattavia.  Siirtyminen kuukausihavaintojen käyttöön tapahtuu Suomen Rahastot Nyt -palvelussa loppuvuodesta 2010/alkuvuodesta 2011.

Oheisessa taulukossa on yhteenveto0 niistä tasomuutoksista, joita siirtyminen kuukausihavaintoihin aiheuttaa volatiliteettilukuihin. Kaikkien muidenkin palvelussa esitettyjen riskitunnuslukujen laskenta perustuu kuukausihavaintoihin, joten myös niihin voi tulla tasomuutoksia. Tracking Error laskettiin aiemmin viikkohavaintojen perusteella.  

Sharpen luku lasketaan kuukausihavainnoista ja riskittömänä korkona käytetään 3 kuukauden Euribor-korkoon perustuvaa indeksiä. Nordea-rahastot ottivat käyttöön kolmen kuukauden Euribor-koron riskittömänä korkona, sillä se kuvaa parhaiten kolmen kuukauden rahamarkkinoiden kehitystä.

Näin volatiliteetti lasketaan vuosikertomuksissa ja muissa katsauksissa

Rahasto-osuuden volatiliteetti lasketaan kasvuosuuden logaritmisista päivätuotoista viimeisten 12 kuukauden havaintojen perusteella ja oletuksena on 250 kaupankäyntipäivää vuodessa.

Mikäli rahasto on toiminut yli kolme mutta alle 12 kuukautta, lasketaan rahastolle kyseisen toimintajakson volatiliteetti, joka ilmoitetaan vuositasolle muutettuna.