Nordea logotype

Asiakkaan tulostama versio 2012.05.24

Tuotto ja riski

Tuotto ja riski kulkevat käsi kädessä

Sijoittajat tavoittelevat usein korkeaa tuottoa pienellä riskillä. Pienellä riskillä ei kuitenkaan saa parasta tuottoa, sillä mitä korkeampi tuotto-odotus on, sitä korkeampi riskikin on. Toisin sanoen, mitä suurempaa tuottoa tavoittelee, sen suurempaa tuoton vaihtelevuutta eli riskiä on siedettävä. Jakamalla sijoitukset eri omaisuuslajien kesken, voi tuotto-odotuksen ja riskin suhteen optimoida ja löytää omiin lähtökohtiinsa (sijoitusaika, tuotto-odotus, riskinsietokyky) nähden parhaan yhdistelmän.

Sijoituksen tuotot muodostuvat esimerkiksi

  • koroista
  • osingoista
  • myyntivoitoista
  • osakeantien kautta pääoman kasvusta.

Jos sijoitus ei ole sijoittajan omassa valuutassa, tuottoon vaikuttaa myös valuuttakurssien muutokset. Sijoitusten lopulliseen tuottoon vaikuttaa pääomien ja tuottojen verotus sekä inflaatio. Vaikka omaisuuden arvo olisi vuosien saatossa nimellisesti kasvanut, sillä ei välttämättä ole samaa ostovoimaa kuin alkuperäisellä pääomalla.

Sijoittamiseen liittyy erityyppisiä riskejä

Sijoittamisessa riskillä tarkoitetaan epävarmuutta tulevasta tuotosta. Sijoitus on sitä riskipitoisempi, mitä enemmän epävarmuutta sijoituksen tuottoon liittyy. Sijoitus voi olla riskitön vain, mikäli sijoituksen tuotto aiotulta sijoitusajalta on varmuudella etukäteen tiedossa.

Yhtiöriski 

Yhtiöriskillä tarkoitetaan yksittäisen yhtiön menestykseen liittyvää riskiä. Yhtiön taloudellinen tulos voi heiketä ja sijoituksen arvo laskea. Yhtiökohtaista riskiä voi vähentää hajauttamalla sijoitukset usean eri yhtiön arvopapereihin. Kun yhtiöt valitsee vielä eri toimialoilta, sijoitukset eivät ole yhden toimialan kehityksen varassa.

Markkinariski

Hajautus eri yhtiöihin ei suojaa yleiseltä kurssitason laskulta eli markkinariskiltä. Yksittäisen osakkeen pörssikurssiin vaikuttaa merkittävästi kurssien yleinen kehityssuunta eli markkinariski. Laskevat markkinat vievät yleensä myös hyvät osakkeet mennessään. Lyhytaikaisessa osakesijoituksessa riski on suuri.

Korkoriski

Korkoriski tarkoittaa riskiä korkotason heilahtelusta. Korkotason nousu laskee joukkolainan myyntiarvoa jälkimarkkinoilla ja korkotason lasku puolestaan lisää arvoa. Vastaava mekanismi toimii korkorahastoissa. Korkoriskiä ei ole, jos joukkolainan pitää koko laina-ajan.

Valuuttariski

Ulkomaisissa sijoituksissa on samat riskit kuin kotimaisissakin. Lisänä on valuuttakurssien vaihtelusta johtuva valuuttariski. Lisätuottoa saa, jos euron arvo heikkenee sijoitusvaluuttaan nähden. Päinvastaisessa tapauksessa kärsii tappiota.