Nordea logotype

Asiakkaan tulostama versio 2010.09.03

Nordean säästämisen tutkimus: suomalainen säästää tilille vailla suunnitelmaa

8.9.2009Tilit ovat säilyttäneet suosionsa säästäjien keskuudessa: yli 70 prosenttia suomalaisista säästäjistä ja sijoittajista tallettaa tänä päivänä säästöjään pankkitilille. Säästäjistä yli puolet kertoo säästävänsä vailla suunnitelmaa. Tiedot käyvät ilmi Nordean pohjoismaisesta säästämisen tutkimuksesta.

Pelkästään pankkitileille säästävistä jopa 70 prosenttia ilmoitti, ettei heillä ole erityistä säästämisen suunnitelmaa. Säästämiselle ei yleensä aseteta myöskään konkreettista tavoitetta: vain reilu viidennes ilmoittaa säästävänsä tiettyyn tarkoitukseen.

Kannustan jokaista säästäjää laatimaan itselleen suunnitelman, eli yksinkertaisesti käyttämään tovin sen miettimiseen, minkälaisia asioita haluaa säästämisen avulla toteuttaa ja miten pitkäksi aikaa on säästämässä. Usein säästöön jää enemmän ja säästäminen tuntuu mielekkäämmältä, kun on asettanut itselleen selvän tavoitteen ja seuraa sen toteutumista.

Tuotto-odotukset maltillistuneet

Tutkimuksen mukaan 39 prosenttia säästäjistä säästää rahastoihin ja 32 prosenttia vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen. Osakkeisiin säästää neljännes ja miehet naisia useammin. Osakesäästämisen suosio näyttäisi kasvavan iän myötä: 5564-vuotiaista säästäjistä kolmannes säästää osakkeisiin. Suurin osa kaikista säästäjistä toivoo säästöilleen vähintään viiden prosentin tuottoa.

Vaikka yli 60 prosenttia säästäjistä ja sijoittajista sanoo olevansa tyytyväinen vasta yli viiden prosentin tuottoon, näyttävät tuotto-odotukset kuitenkin maltillistuneen vuodesta 2006.

Pankkineuvoja ja media luotettavimmat tietolähteet

Suomalaissäästäjä pitää pankkineuvojaa tärkeimpänä tietolähteenä säästämisen ja sijoittamisen asioissa. Erityisesti rahastosäästäjien kohdalla pankkineuvojan rooli korostuu. Toiseksi tärkeimpänä tietolähteenä pidetään tiedotusvälineitä.

Suomalaisilla säästäjillä ja sijoittajilla on tässä suhteessa pohjoismaisia naapureitamme lujempi luottamus mediaan. Muissakin Pohjoismaissa pankkineuvoja on ykkönen, mutta toisin kuin Suomessa, perhe päihittää tiedotusvälineet säästämisen neuvojen lähteenä.

Neljä kymmenestä suomalaisesta säästäjästä lukee elinkeinoelämän tai talousalan lehtiä vähintään viikoittain. Ahkerimmat talousuutisten kuluttajat säästävät pääsääntöisesti muita enemmän, ja heillä on muita tarkempi säästämisen suunnitelma. Talousuutisia vähintään viikoittain seuraavat säästävät myös selvästi muita useammin osakkeisiin.

Yli puolet suomalaisista säästäjistä sanoo, ettei talouskriisi ole vaikuttanut heidän säästämiskäyttäytymiseensä. Vähiten talouskriisi on vaikuttanut niihin, jotka säästävät vain pankkitilille. Vajaa kolmannes kertoo valitsevansa talouskriisin vuoksi nyt mieluummin vähäriskisiä sijoituskohteita.

Miehet riskihakuisempia

Miehet ja naiset suhtautuvat riskiin eri tavalla. Miessäästäjistä ja -sijoittajista lähes puolet (47 prosenttia) haluaa tavoitella parempaa tuottoa pitkällä aikavälillä silläkin uhalla, että voi hävitä rahaa matkan varrella. Naisista vain kolmannes on tätä mieltä. Sen sijaan naisista reilusti yli puolet (57 prosenttia) hyväksyy sen, että he saavat sijoituksilleen pitkällä aikavälillä hiukan matalamman tuoton, kunhan rahaa menetetään niin vähän kuin mahdollista. Miehistä 43 prosenttia on tätä mieltä.  

Tutkimus toteutettiin kesäkuussa, ja siihen haastateltiin noin tuhatta 25–64-vuotiasta suomalaista, joilla on säästöjä. Tutkimus toteutettiin Internet-paneelina, ja siihen osallistui yhteensä noin 4000 ihmistä eri Pohjoismaista. Tutkimuksen toteutti Nordean toimeksiannosta Synovate.

Neuvoja säästämiseen

  • Kerää vararahasto: Pidä aina säästämisen tilillä vararahasto puskurina yllättävien menojen varalta.
  • Useita säästötavoitteita – erilaiset sijoitusajat: Mieti, mitä varten haluat säästää lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Jaa kuukausittain säästettävä summa eri säästämismuotojen kesken. Lyhyt aikaväli = pankkitili ja rahamarkkinarahastot. Pitkä aikaväli = osaketuotteet. Muista, että sijoitusaika muuttuu vähitellen ajan myötä. Voit vähentää riskiä pienentämällä osakkeiden osuutta sitä mukaa kun lähestyt säästötavoitettasi.
  • Hajauta riski: Älä ajattele ”joko tai” vaan ”sekä että”. Käytä sekä korko- että osaketuotteita. Jos säästät pitkällä aikavälillä, voit ottaa enemmän riskejä, jolloin myös tuotto-odotukset kasvavat.
  • Määrittele riskiprofiilisi: Kysy itseltäsi: ”Miten suuria arvonmuutoksia olen valmis sietämään?”. Vastauksesi perusteella määräytyy osakkeiden osuus sijoitussalkussa. Pitkä sijoitusaika pienentää negatiivisen tuoton riskiä. Nykyään on tarjolla niin sanottuja yhdistelmärahastoja, joissa korko- ja osaketuotteiden osuus on koko ajan riskiprofiilisi mukainen. Noususuhdanteen vallitessa realisoidaan osakkeista saatavat voitot ja siirretään ne korkotuotteisiin. Laskusuhdanteen aikana, kun osakkeiden hinta laskee, rahasto kasvattaa puolestaan osakkeiden osuutta. Tätä kutsutaan tasapainottamiseksi.
  • Käytä vaihtoehtoja, jotka ymmärrät: Älä koskaan hyväksy säästämismuotoja, joita et ymmärrä. Ennen säästämissopimuksen tekemistä sinun on tiedettävä sopimukseen liittyvät kulut, arvonmuutosten suuruus ja sijoitusaika.
  • Sovi kuukausieristä: Kun olet tehnyt säästämisen suunnitelman, sovi kuukausittain säästöön menevästä summasta. Muuten säästäminen jää ajatuksen asteelle. Jos tilanteesi muuttuu, voit pitää taukoa kuukausierien maksamisessa.
  • Säästäminen kannattaa aloittaa jo ennen kuin olet maksanut kaikki lainat.

Tarja Svartström